keskiviikkona, helmikuuta 23, 2011

Kaksi viikkoa elämän iloa

Pojat on nyt kaksi viikoiset, suloiset pullerot, Tiku painaa 592g ja Fonzie 680g, nyt lakkaankin punnitsemasta poikia joka aamu, teen sen kerran viikkoon. Molemmilla pojilla on silmät auki ja nyt odottelen pikkuhiljaa jalkojen kannon kokeiluita, joita jo vähän näkyykin pentulaitojen sisäpuolella. Zelda viettää lähes enemmän aikaa pentulaitojen ulkopuolella, kun sisäpuolella, mutta silti mamma pysyttelee koko ajan näköetäisyydellä lapsosistaan. Pojat ei turhia rutise, syövät, kun maitobaari on auki ja muulloin nukkuvat tyytyväisenä, tälläinen pentueen kuuluu ollakin, sanoisin, että aika lähellä kasvattajan unelmaa liikutaan <3

maanantaina, helmikuuta 21, 2011

Silmät aukeavat :)


Pojat tulivat tänään 12 vuorokautta vanhoiksi, painoa on kertynyt Fonzielle (ex Takulle) 603 grammaa ja Tikulle 528 grammaa, eli pian saan laittaa vaa'an odottelemaan viikko synttäreitä, ihan joka aamu ei tarvinne enää punnailla, jatkan silti tuohon kahden viikon ikään vanhasta tottumuksestani :) Tiku avasi silmänsä tänään ja Fonziellakin raottaa sen verran, että voi sanoa 'huomenna nähdään'. Tirlittan-pentukopassa siis kaikki hyvin.
...Silmät auki
ja silmät raollaan..
 

torstaina, helmikuuta 17, 2011

Näin se aika vaan vierii..

Pentukopasta kuuluu välillä kiukkuisia huutoja, mutta pääasiassa vain tyytyväistä tuhinaa. Pojista selkeästi näkee kasvun päivittäin, siihen malliin paino nousee, taitaa mamma-Zelda tuottaa pojilleen kermaa, tänään poikien painot olivat 430g ja 392g, taitaa puoli kiloa tulla ennen kahden viikon ikää, nämä ovat ehdottomasti isoimmat pennut, mitä Tirlittan pentukopassa on tuhissut :) Toivottavasti pojat pääsevät raajoilleen, kun sen aika koittaa, nythän eteneminen on lähinnä ryömimistä. Pentukopan laitaa piti hiukan korottaa, kun herrat kömpivät laidan yli ja ihmettelivät maailmaa matolla, mamma oli ihmeissään vuorotellen poikiensa vieressä.

tiistaina, helmikuuta 15, 2011

Pojat kuuden vuorokauden vanhoja..

Poikien kanssa elo sujuu mallikkaasti, Tiku, kärsimätön pieni 'mulle kaikki heti ja nyt' sekä Taku, 'mun on hyvä olla', kanssa. Poikien painot olivat tänä aamuna 303 g ja 334g, eli sama taso on pysynyt koko ajan. Tiku, kärsimättömällä luonteellaan, sai nenän täyteen maitoa eilen ja lähes koko päivä sitä rohinaa yritettiin saada pois, illansuussa poika sai taas hengitettyä ilman rohinoita, eli pientä jännitystä oli ilmassa, noinko maito päätyy keuhkoihin. Nyt sitten tuota pikkumiestä pyrin asettelemaan 'huonommille' nisille syömään, tosin, Zelda äidin masunalusta on hyviä nisiä pulollaan.

lauantaina, helmikuuta 12, 2011

Pojat kolmen vuorokauden vanhoja

Pikkuhiljaa elämä asettuu uomiinsa, vaikka pentulaidoilla viihdynkin edelleen lähes kaikki hereilläolo aikani. Poikien painot ovat nousseet kivasti, Tiku painoi tänä aamuna 198 grammaa ja Taku pisti puntariin jo 232 grammaa. Zeldalla edelleen on jälkisupistuksia, mutta toivon mukaan ne alkavat jo helpottamaan. Keisarinleikkaushaava paranee erinomaisesti, eikä kipulääkettä saatikka antibioottia ole toistaiseksi tarvittu. Nyt mietiskellään pojille virallisia nimiä ja vaihtoehtoina tällä hetkellä on on I'm mr Romance, I'm your Escort, It's Now Or Never..no, ne ovat kuitenkin vielä mietinnässä :)
Tein pojille oman albumin, minne pikkuhiljaa lisäilen kuvia, kun pojat kasvaa ja kehittyy aina luovutusikään saakka.
https://picasaweb.google.com/Tirlittanpennut/TirlittanIPentue?feat=directlink

Desing by Karin Lilja

Ystäväni tekee ihmeitä puikkojen ja virkkukoukun kanssa, mittatilauksesta pienen koiran villavaatteet, koiranpedin alustat sekä näyttely-/pentuhihnoja. Vain mielikuvitus on rajana.

Mallina kuvissa Tirlittan Chia Whitelady 'Mimmi'.

Lisätietoa ja kyselyitä  voi esittää suoraan Karinille,
yhteystiedot http://www.karinlilja.fi/









torstaina, helmikuuta 10, 2011

Unohtui mainita, että Zelda voi erinomaisesti!

Zelda on niin ihastuksissaan pennuistaan, ettei synnytyksen tuomat murheet tunnu vaivaavan, pieniä jälkisupistuksia enempää, uunituoretta emää. Leikkaushaava on erittäin siistin näköinen, eikä kipulääkettä ole tarvittu, saatikka kauluria pitää.

Pientä läähättelyä ja petailua lukuunottamatta, Zelda voi siis erinomaisesti!

Synnytyksen jälkeisiä tunnelmia

Nyt on sielu jälleen rauhoittunut, kun synnytys on onnellisesti ohitse ja pentukopasta kuuluu
satunnaisia vingahduksia sekä tyytyväistä tuhinaa.


Ensimmäinen pojista syntyi normaalisti eilen aamulla hiukan
ennen yhdeksää ja kaikki vaikutti
olevan hyvin,
odottelin tunnin, kaksi, kolme, tunsin koko ajan toisen pojan liikkeet, joten odottelin vielä neljännenkin, sitten lähdin lääkäriin, kun tunsin, ettei sikiö liiku synnytyskanavassa mihinkään, eikä synnytys edennyt. Pennun tila tarkistettiin ultraäänellä ja todettiin pentu edelleen eläväksi ja tehtiin sektio. Sektiossa todettiin syy, miksi synnytys pysähtyi,
pennun edessä oli valtavan suuri istukka, onneksi olimme lääkärissä, onneksi saimme kaverin elossa masusta pois. Hiukan 'kakkonen' oli tokkurainen, mutta lopulta kaikki on hyvin ja lapset ovat alkaneet jo nostaa painojaan.
Kotona syntynyt Tiku painoi syntyessään 143 grammaa ja tänään puntariin tuli lukemaksi 155g, keisarinleikattu Taku painoi syntyessään 168 grammaa ja grammoja tänään puntarissa 173.
Pojat ovat upeat, kasvattajana en voi kuin ihailla ja huokailla :) 
  
 
Tiku, hiukan ruskehtavampi, kuin pikkuveljensä

      

Taku, rauhallinen ja tyytyväinen pieni koiranpentu

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2011

Tirlittan Ii-pojat on syntyneet

Pojista ensimmäinen syntyi kotona ja toinen keisarinleikkauksella

perjantaina, helmikuuta 04, 2011

Yllätyksellinen röntgen


vrk 55/52

Mahan koon perusteella odottelin eiliseen asti edelleen neljää pikkuista, mutta röntgen paljasti, että kaksi tuolla masussa köllöttää, jos en itse kuvaa olisi nähnyt, en uskoisi. Kuvassa pennut näyttävät hyvän kokoisilta ja luutkin näkyivät hyvin, joten pennuset syntynevät ensimmäisen astutuksen mukaisesti.
56/53
Nyt vain toivon, että nuo kaksi pupsia pysyisivät kokonsa puolesta aisoissa, että synnytys menee hyvin.

Blogiarkisto