torstaina, joulukuuta 29, 2011

Parempia ilmoja odotellessa..

Apuva, miten nopeasti aika kuluu, Tirlittan K:oot saavuttavat pian viiden viikon iän ja siirtyvät tänne meille jatkamaan kasvamistaan. Pian näidenkin naperoiden on aika tutustua vähän ulkoilmaan, autoiluun, kaulapantaan, hihnaan ja vaikka mihin, mitä pienet koiranpennut nyt sitten tarvitsevatkin, että niistä kasvaa yhteiskunta kelpoisia koiria. Sirutkin sujahtavat niskaan ensi viikolla, että voin suorittaa rekisteröinnin loppuun. Ruokakin jo maistuu kupista ja mamma käy enää muutaman kerran päivässä naperoitaan imettelemässä, joten vieroituksen aika on jo käsillä. Tuskin maltan odottaa, että saan pikkuiset tänne luokseni kasvamaan ja voin nauttia pennuista täysin siemauksin kotonaolo ajan, tosin, olen ottanut hiukan lomaakin, että saan pentuenergiaa, joka on parasta stressin poistajaa :) 
...ja se veli Korianteri
Isosisko Kardemumma
Pikkuinen Kamomilla

maanantaina, joulukuuta 26, 2011

Joulutouhua pentukopassa

Pennelit tulevat tänään neljän viikon ikään, touhuaminen lisääntyy ja pennut näyttävät jo ihan koirilta. Syöminen maistuu jo kupista ja vettäkin on maisteltu. Ensi viikolla on sitten hetki, kun pentue tulee tänne meille kasvamaan ja vieroitetaan emästään, kuitenkin pentujen ja Roosan tahtiin. Tässä pieni videoklipsi pentulaatikosta. http://www.youtube.com/watch?v=Dwjo6fQtSkI&feature=share

sunnuntai, joulukuuta 18, 2011

Pieni katsaus pentulaatikon arkeen..

http://www.youtube.com/watch?v=f5ozXNY9T9E&feature=share

Pennut kasvavat ja kehittyvät ikänsä mukaisesti, nyt on nähtävissä jo enemmänkin leikin alkua, kiinteän ruoan maistelua, tassujen tepastelua ja suloisia pulleita masuja :)

perjantaina, joulukuuta 16, 2011

russelilapset silmät auki ja korviakin jo heilutellaan

Roosan tyttäret ja poika alkavat jo aistimaan ympäristöään silmin ja pikkuhiljaa myös korvin, pienen pientä leikin alkua on jo nähtävissä, myös murahduksia sekä haukahduksia harjoitellaan. Jalat kantavat, niin kuin kaksi ja puoliviikkoisella nyt vaan voi, niille jo noustaan, mutta ei vielä juosta. Ensi viikolla onkin sitten jo ensimmäinen madotus sekä kiinteän ruoan maistatus edessä. Aika joutuu niin nopeasti.
Kardemumma ja Kamomilla 14.12.2011

torstaina, joulukuuta 08, 2011

Pkku-K:oot kasvavat kohisten

Pienet russeli Tirlittanit kehittyvät ja kasvavat huimaa vauhtia, velikulta Korianteri tapailee jo tassuilleen ja silmätkin raottavat, ihan pikkuisen, kuitenkin jo silmin havaittavasti. Isosisko ja -veli ovat reilusti yli puolenkilon painoisia ja pikku-sinttikin jo 400 gramman huitteissa. Tänään leikkasin pikkuisten kynnet ensimmäisen kerran, pienet ottivat hoitotoimenpiteen lungisti nukkuen. Roosa jo viettää aikaa muuallakin, kuin vain pentulaatikossa kuitenkin lapsosiaan upeasti hoitaen. Pentuset ovat niin suloisia ja ihania pulleine massuineen ja tuoksuvat kerta kaikkiaan ihanille. Upea sijoitusperheeni on tehyt niin hyvää työtä, en voi kuin olla onnellinen, että minulla on niin ihania kasvatinomistajia <3
Ylhäällä Kamomilla, vasemmalla Kardemumma ja oikealla Korianteri

Kardemumma ja Korianteri

Pikkuinen Kamomilla

lauantaina, joulukuuta 03, 2011

Roosan pikkuiset kasvavat

Aika menee taas nopeasti, Roosan pennut kasvavat ja Roosa itse voi hyvin. Muutaman päivän ajan Roosalla oli vähän vatsavaivoja ja pienimmäisen kasvun alkuun saattaminen työllisti, mutta nyt on taas pentukopassa kaikki hyvin. Tässä pieni videoklipsi pentusten syömishetkestä, http://www.youtube.com/watch?v=UQ_PhGsZ-Eg&feature=share

Blogiarkisto