Kaikille pennuille on nyt tullut hampaita suuhun, joten keittiössä saa varoa, ettei hampaat uppoa varpaisiin. Pikkuhiljaa tytöt syövät enemmän kiinteää ruokaa, emäkin jo vaistonsa varassa tyttöjään opettaa ja hieman myös jo vieroittaa nisiltään. Leikki on koiranpennun työtä ja sen kyllä näkee, kun neidit ovat hereillä. Nyt ollaan käyty joka päivä myös jo ulkoilemassa, joka kyllä sujuu hyvin, kiitos hienojen syyskelien. Korvien teippailua ja trimauksen harjoittelua on viimeaikoina harrastettu enenevässä määrin, kynsiäkin on tietysti pätkitty - hoitotoimenpiteet ei tytöistä ole mieluisia, mutta tehty ne on kuitenkin. Edelleen yksi pennuista etsii omaa kotiaan, jokunen kysely on neidistä tullut, mutta oikeaa kotia ei ole vielä löytynyt.
keskiviikkona, syyskuuta 19, 2018
tiistaina, syyskuuta 11, 2018
Kuukauden etappi hujahti, etten edes huomannut
Nyt on taas aikaa keskittyä vain pentuihin, kun kesäloma pukkasi päälle. Aika hiljaista ja rauhallista meidän pentukopassa on virka-aikaan, hyvin on tytöt sisäistänyt rytmin. Ruokaa maistellaan, mutta vielä ei kiposta mahaa täytetä, emän maitobaari on edelleen se 'ykkösruoka', mutta hyvin se näyttää riittävän, ei nuo tytöt nälkiintyneeltä näytä. Jalat kantaa päivä päivältä paremmin ja juoksukin tuntuu välillä vetävän tyttöjä mukaansa, vaikka mororiikka ei vielä ihan parasta olekaan. Ulkoiluakin on pariin otteeseen kokeiltu, toivottavasti ilmat suosisivat, että ulkoilusta pääsisi enemmänkin nauttimaan. Joskus tuntuu, että aika voisi pysähtyä tähän viiden viikon ikään vähän kauemmaksikin aikaa. Nyt enää yksi tytöistä esii omaa kotiaan.
Tzulutar, Tzoukki ja Tzolletar |
lauantaina, syyskuuta 08, 2018
Neljän viikon etappi
Pikkuneidit ovat neljän viikon ikäisiä. Jalat on löytyneet ja tilakin kasvanut, että jalkoja voi käyttää. Hienosti tytöt löytävät paperille, vaikka luonnollisesti pissaa löytyy vielä paperin vierestäkin. Kiinteää ruokaa maistellaan, vaikka sillä ei vielä masuja täytetäkään, näkö ja kuulo pelaa, pikkunaskalit isevät ikenien läpi, ei kiivaasti, mutta muutama terävä jo suusta löytyy. Tytöt saavat ensi viikolla tutustua ulkoiluun sään salliessa, paras ikä on ihan nurkalla. Ensi viikolla tytöt saavat niskaansa sirut ja rekisteröinti viimeistellään.
Tirlittan Tzolletar, etsii vielä oikeaa kotiaan |
Tirlittan Tzulutar, etsii sijoituskotia |
Tirlittan Tzoukki, on oman kodin jo löytänyt |
Rakkaat puuteripallerot |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogiarkisto
-
►
2023
(10)
- ► heinäkuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2022
(34)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
-
►
2021
(11)
- ► joulukuuta (2)
- ► heinäkuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2019
(25)
- ► marraskuuta (5)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (4)
-
▼
2018
(27)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (6)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(8)
- ► joulukuuta (1)
- ► heinäkuuta (4)
-
►
2016
(15)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (7)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2015
(40)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(8)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2013
(34)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2012
(53)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (3)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2011
(57)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (9)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2009
(36)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2008
(40)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (6)