Heili on piipahtanut muutamissa mätsäreissä ollen molemmilla kerroilla pienten sinisten pentujen kolmonen, tänään pikkupentuja oli peräti 41 kisaamassa. Kia on kokeillut taitojaan Juniorhandlerissa, Koiranpäivässä 2009 sijoittuen ensimmäiseksi ja tänään Tuomarinkartanossa viidenneksi, kisaajia paikalla oli 16. Ihan mukava kevään alku näin kisamielessä :)
Zelda aloitti juoksut viikko sitten ja nyt meillä on lemmenlomailemassa Rocky, jonka käytös jaksaa ihmetyttää minua ihan joka hetki, meidän viisi narttuamme äksyili ja kiroili uudelle tulokkaalle, silti kertaakaan ei ole suunpieli noussut tyttöjä vastaan, noussut ei ole myöskään takajalka sohvankulmaan, tuo uros on yhdellä sanalla sanottuna ihana.
Tänään on Zeldalla syttynyt silmäkulmaan kimallus ja sydämenkuvat lentelevät kohti Rockyä, mutta herran nenä taitaa sanoa, ettei vielä ole kuitenkaan oikea aika äkäpussia lopullisesti kesyttää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti