jälkikirjoitus; sain pojat nyt iltapäivällä punnittua ja painoa oli Tikulla 1385 grammaa ja Fonziella 1711 grammaa.
keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011
Pojat seitsemän viikon vanhoja
Apua, nyt nuo herrat sitten saavuttivat jo luvutusiän, mun pienet kullanmurut. Painoa yritin tuossa aamusella ottaa, mutta sellaisen tappelun se sai aikaiseksi, että annoin olla, nykyään tuntuu, että kaikki toimenpiteet ovat pienen tai vähän suuremman tappelun alla. Ruoka uppoaa jo kupista ja vesikin maistuu, maitobaarille kiiruhdetaan heti, kun siihen vain on mahdollisuus. Reviiri on laajentunut jo koko asuntoon ja viraat ihmiset ovat kahistus, varsinkin meidän kovikselle, Fonzielle. Fonzie ei mene mieluusti vieraaseen syliin ja sinne joutuissaan, se huutaa närkästyneenä ja ympäristön korvat menevät vähintään tinnitystilaan. Hampaita pukkaa suuhun nopeaan tahtiin ja purentaa seuraillaan silmä kovana, Tikulla se varmemman oloinen, Fonziella vaikuttaisi tällä hetkellä olevan tasainen, tosin, alarivistö hampaista antaa itseään odotuttaa. PLL-tuloksia ei vielä ole tullut. Tiku menee eläinlääkärin tarkastukseen tämän viikon torstaina, kun edessä on lauantaina omaan kotiin muutto. Fonzie menee tarkastukseen viikon päästä yhdessä Heilin ja Mimmin kanssa, josta Heilin masuun kurkataan ultralla ja Mimmi saa rokotuksen samalla kertaa. Fonzie viettää vielä ensi viikon Tirlittanissa ja muuttaa sitten omaan kotiin samaan aikaan, kun Tirlittan porukasta tulee Mellunkyläläisiä.
torstaina, maaliskuuta 24, 2011
Vähän lisää kuusiviikoisista
Kian avustuksella sain pojat seisomaan, eikä se minun mielestäni mennyt huonosti, kun kyseessä on kuusi viikkoiset lapsoset. Tikun korvat vaikuttavat nyt siltä, että teippaus on menneen talven lumia, toki niissä vielä pidän silloin tällöin yön teipit, mutta pystyssä ne ovat tanakasti :)
I'm Chip aka Tiku |
keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2011
Pojat kuusiviikkoiset ja pikkuisen Heilistäkin
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, nopeus on tämän hetken sana. Kuvaaminen on lähes mahdotonta, seisottaminen lähes haave vain, trimmaus onnistuu pienen pakotuksen alaisesti, pojat ovat siis koiranpentuja isolla K:lla. Hännät vippaavat, leikki valtaa kaiken hereilläoloajan, suukkoja satelee, haukahduksia, murahduksia, painia ja yht'äkkisiä sippauksia. Painot herroilla on nyt, Tiku 1229g ja Fonzie 1518g, eli painon nousu on nyt tasaantunut. Ruoka maistuu jo kiposta, mutta silti masu täyttyy mielummin mamman maitobaarilla. Zelda ei vieroita pentuja itse, minä rajoitan nyt Zeldan oleskelua pentulassa. Nyt odotellaan PLL-testien tuloksia, toivon, että minulla on ne pennuille antaa, kun luovutus lähestyy, niin se aika vaan joutuu. Reilun viikon pojat vielä kasvavat täällä ja sitten on aika laittaa pikkumiehille 'reput' selkään ja toivottaa ihanaa elämää, onneksi saan vielä hetken pusutella ja nauttia villeistä pennuista :D Ensi viikolla pojat käyvät vielä tervehtimässä eläinlääkäriä.
Heili on oma itsensä, eli vielä ei merkkejä tiineydestä, mutta en niitä ihan vielä odotakaan :)
torstaina, maaliskuuta 17, 2011
Viisivikkois uutisia ja vähän Heiliäkin
Eipä taida olla paljon uutta kerrottavaa..sirut on niskassa ja rekisteröinti on nyt ok, http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=TIRLITTAN&R=288
Huomenna matkaamme poikien kanssa Paimioon, missä laitan Tapi-Tapi Disney pentueelle sirut niskaan ja otetaan pennusilta kaikilta PLL-testit, tuloksia jännätään sitten ensi viikon ajan. Korvien teippailu jatkuu, ensivaikutelmasta huolimatta, korvat ei sitten pysyneet pystyssä muutamaa tuntia pidempään. Viime yön mamma-Zelda nukkui viiteen viikkoon ensimmäisen yön pois lastensa vierestä, hyvin meni. Niin joo, poikien painot, Tiku on nyt 1103 grammaa ja Fonzie 1335 grammaa.
Heili on nyt sitten astutettu, joten pojat ovat toivon mukaan saamassa serkkupuolikkaita toukokuussa, masun kasvattelua siis luvassa. Palaillaan, ehkä ensi kerralla sitten poikain PLL-testitulosten merkeissä ja Heilin vatsankasvatus uutisten parissa, vaikka masu-uutisia saa hetken vielä odotella..
Huomenna matkaamme poikien kanssa Paimioon, missä laitan Tapi-Tapi Disney pentueelle sirut niskaan ja otetaan pennusilta kaikilta PLL-testit, tuloksia jännätään sitten ensi viikon ajan. Korvien teippailu jatkuu, ensivaikutelmasta huolimatta, korvat ei sitten pysyneet pystyssä muutamaa tuntia pidempään. Viime yön mamma-Zelda nukkui viiteen viikkoon ensimmäisen yön pois lastensa vierestä, hyvin meni. Niin joo, poikien painot, Tiku on nyt 1103 grammaa ja Fonzie 1335 grammaa.
Heili on nyt sitten astutettu, joten pojat ovat toivon mukaan saamassa serkkupuolikkaita toukokuussa, masun kasvattelua siis luvassa. Palaillaan, ehkä ensi kerralla sitten poikain PLL-testitulosten merkeissä ja Heilin vatsankasvatus uutisten parissa, vaikka masu-uutisia saa hetken vielä odotella..
sunnuntai, maaliskuuta 13, 2011
Poikia, poikia, poikia...
Nyt sitten varmistui Tikukin koti, olen taas onnellinen, että pojat pääsevät hyviin koteihin ja pidän erittäin paljon molemmista ostajista, toivottavasti tämä intuitio on oikea :)Pojat kehittyvät valtavaa vauhtia, ikenen on jo Fonziella puhkonut yläkulmurit ja Tikullakin on läpi tullut jo oikea yläkulmuri, suukot ovat siis muuttumassa tuliksiksi. Ruokaa edelleen maistatellaan, on molemmat jo maistelleet sitä kipostakin, masun täytettä siitä ei vielä ole, mutta kohti oikean ruoan syömistä mennään. Zeldan ruokaa olen jo asteittain alkanut heikentää, josko nälkä pakottaisi pojat sitten viimekädessä syömään, kun mammalla ei elkeitä vierottamiseen ole. Korvat laitoin eilen pakettiin ja trimmasin pennuilta runkokarvan pois, otinpa muutaman seisomakuvankin, vaikka seisottaminen onkin hankalaa, kun herroille ei lisäruoka intohimoisesti maistu. Tikun seisotus onnistui maksamakkaralla ja Fonzien kalkkunaleikkeellä. Tänä aamuna otin teipit pois ja korvat jäivät tämäkästi pystyyn, mikäli näin jatkuu, niin teippailen korvia vielä viikon ajan yöksi ja toivon, että se on siinä...toivossa on hyvä elää :)
Tosin, Zelda on kyllä jättänyt erinomaisia korvia ja Kerkkokin on luomupystykorva, eli geenit ainakin pitäisi olla hyvät :)
keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2011
Chip 'n' Dale kuukauden ikäisiä..
Meidän isot pikkumiehet täyttivät tänään kuukauden tai neljä viikkoa, ihan kummin vain. Painoa on kertynyt hiukan alle ja hiukan yli kilon, Tiku 982 gramma ja Fonzie 1192 grammaa. Jalat kantavat jo molemmilla, joka ikinen päivä paremmin ja paremmin. Komentelua haukahduksin seurankipeät pikkuiset vaativat usein päivän mittaan, Fonzie harjoittelee myös laulamaan, siitä taitaa kasvaa seuraava laulava harjakoira :) Ruokaa maistellaan edelleen, mutta masua sillä ei vieläkään täytetä. Zeldalle tulee välittömästi kova hätä lapsiaan syöttämään, kun pennuille yrittää ruokaa tarjoilla. Pian on tehtävä ratkaisuja siihen suuntaan, että Zeldan oleskelua pentulassa pitää rajoittaa, kokonsa puolesta pennut voisivat jo hyvin olla useampia tunteja ilman maitobaarin anteja. Täytyy vielä kerran todeta ihan näin mustaa valkoisella, että tämä pentue on ollut kyllä helppo hoidettava, olen päässyt todella nauttimaan pentujen kehityksen seurailusta, ilman murheita, I love it <3
Zelda ei päästä perheemme muita koiria vielä pentujen kanssa oleskelmaan, vaikka isomummu-Pimu olisikin jo valmiiksi maidossa, vaihtamaan Zeldan kanssa paikkaa.
Nyt on myös Tirlittanin J-pentujen alulle panon aika, ensi sunnuntaina Heili käy tervehtimässä sulhastaan Orimattilassa, toivottavasti saamme ihastella toukokuussa Heilin pentuja.
sunnuntai, maaliskuuta 06, 2011
Poikien muutto olohuoneeseen..
Eilen teimme päätöksen siirtää Zelda ja pojat olohuoneen puolelle kasvamaan, selkeästi oli ilmassa kyllästymistä ja tylsistymistä makuuhuoneessa, jossa ei tapahtunut oikeastaan mitään, muutoin kuin sinne vartavasten pikkumiehiä mentiin viihdyttämään. Muutto sujui hyvin ja Tirlittan koirat ottivat tulokkaat vastaan erinomaisesti, pojatkin olivat ihan rauhallisia, kun yksi aikuinen toisensa jälkeen pojat kävi nuuhkimassa, Zelda tosin piti tarkasti huolta, ettei tutustuminen kestänyt liian kauan. Nyt pojilla ja Zeldalla on aitaus ja aitauksessa kevyt häkki, pojat eivät juurikaan häkin ulkopuolelle vielä ole tulleet, mutta eiköhän se rohkeus tuossa pikkuhiljaa kasva ja uteliaisuus voita.
keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2011
Kolmeviikkoisinfo
Tiku, paino 812 grammaa ja Fonzie 980 grammaa, kasvu ja kehitys iän mukaiset, tänä aamuna herätys äänellä, joten korvat kuulee jo, eka matokuurikin meni aamupalan ja tissittelyn välissä. Tästä on hyvä jatkaa..
tiistaina, maaliskuuta 01, 2011
Ruokaa, trimmiä ja korvien aukeamista
Pojat tulevat huomenna kolmen viikon vanhoiksi, paino hätyyttelee jo Fonziella kiloa ja Tikukin tulee hyvää vauhtia perässä. Pojat ovat eilen saaneet ensimmäisen kerran maistaa jo kiinteämpää ruokaa, suullinen jauheliha-kermaviili 'mössöä' ja se maistui kummallekin hyvin, tänään uusinta ja edelleen suu napsasi, mitekään intohimoisesti pojat eivät ruokakipolle kipitä, mutta siitä saa syyttää Zelda-mammaa, joka tarjoilee auliisti pojilleen maitobaarin käyttöön, vaikkei enää kovin viihdykään pentukopassa lapsiensa kanssa. Korvat ovat aukeamassa molmilla pojilla, äänille jo korvanlehdet värähtävät. Kasvot trimmasin tänään ensimmäisen kerran ja se meni molempien kanssa erinomaisesti.
Leikin alkua on nähtävissä ja jalkojen kantoa harjoitellaan ahkerasti, onpa pentukopasta jo kuultu hakuahduksia ja murahduksiakin, vaikkei ne kovin vakuuttavia vielä olekaan. Pojat ovat lähentymässä yhtä ihaninta kehitysvaihettaan, kasvattajan iloja :)
Leikin alkua on nähtävissä ja jalkojen kantoa harjoitellaan ahkerasti, onpa pentukopasta jo kuultu hakuahduksia ja murahduksiakin, vaikkei ne kovin vakuuttavia vielä olekaan. Pojat ovat lähentymässä yhtä ihaninta kehitysvaihettaan, kasvattajan iloja :)
Yläkuvassa Tiku ja alakuvassa tietysti Fonzie <3
Lisää kuvia voi katsella https://picasaweb.google.com/Tirlittanpennut/TirlittanIPentue?feat=directlink#
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogiarkisto
-
►
2023
(10)
- ► heinäkuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2022
(34)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
-
►
2021
(11)
- ► joulukuuta (2)
- ► heinäkuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2019
(25)
- ► marraskuuta (5)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2018
(27)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (6)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(8)
- ► joulukuuta (1)
- ► heinäkuuta (4)
-
►
2016
(15)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (7)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2015
(40)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(8)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2013
(34)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2012
(53)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (3)
- ► tammikuuta (6)
-
▼
2011
(57)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (4)
- ▼ maaliskuuta (9)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2009
(36)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2008
(40)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (6)