maanantaina, huhtikuuta 23, 2012

Huhtikuu tarjoilee jo kevään merkkejä

Aurinko paistaa ja koiratkin nauttivat, kun pikkuhiljaa saa lenkkeillä taas ilman vaatteita, ihot saavat väriä ja ennen kaikkea, ulkona on miellyttävää olla. Pikkuisia leskenlehtiä syntyy lenkkipolun varelle yksi toisensa perään, nautitaan keväästä!

Tirlittanissa on ollut astutusten puitteissa ihmeellinen vuodenalku, Bellan juoksut alkoivat vähän ennen aikaisesti, eikä neiti kerinnyt täyttää kahta vuotta, Shakira ja Hemuli astutus ei onnistunut, Lulu siirrettiin jalostuksesta syrjään, koska viimesyksyinen heikko juoksu uusiutui, en kuitenkaan sano 'ei koskaan', jos Lululle tulee oikeat kunnon juoksut ja vahvat kiimamerkit, niin harkitsen asiaa uudelleen, uros kyllä siinä tapauksessa vaihtuu. Päätin nyt Lulun urokselle tarjota Zeldan ja Peukku ihanine ilmeineen saa morsiammen Tirlittan J -tytöistä, Lordikin, mikäli on PLL -terve, saa tyttöseuraa J -tytöistä, kuka kenetkin saa, ratkeaa sitten aikanaan. Näin tämäkin juna kulkee, eteenpäin, suunnitelmat muuttuvat, pysäkit vaihtelevat, mutta silti edetään avoimin silmin kohti suurta tuntematonta.

Pikkurusseli -neidit, Spy ja Uma on ilmoitettu Helsingin pentunäyttelyyn toukokuun 17.päivä, sinne jännittämään niin erityyppisten neitien näyttelyuran alkua. Muuten ei näyttelykehään taida koiraa itselläni ollakaan tälle kesälle, kun Heili kasvattelee turkkiaan, Roseekin pienen trimmivirheen takia tarvitsee jalkoihin karvoja, Dolly taitaa kisailla ja kisaileekin, Zeldalta odotan sitä kaipaamaani nakutyttöä, puuterikin käy, Lordi täytyy käydä tsekkaamassa, miten herra on kehittynyt, sen kanssa voisi muutaman kehän verran pyöräistä kehässä.

Tästä se on hyvä jatkaa kohti kesää, teksti päättyy äidin ja tyttären kuviin!


Zelda 22.4.2012
Lulu 22.4.2012



Ei kommentteja:

Blogiarkisto