Aloitetaan Danin silmästä, joka on parantunut lähes täysin, Sarkanen ei päässyt Helsinkiin, mutta kuvin, sähköpostein ja puhelimin lääkäriä silmän kanssa konsultoitiin. Silmästä hävisi paljain silmin nähtävä turvotus keskiviikko iltana, kirkkaassa auringonvalossa olen vielä häivähdyksen näkevinäni, mutta tästä taidettiin selvitä ihan säikähdyksellä.
|
Danin silmä kuvattu 7.3.2013
|
Myös Potterin silmä on voinut erinomaisesti, jonkun pienen 'eritteen' olen silmäkulmasta putsannut, mutta se ei ole ollut liimaista rähmää, vaan jotain tavanomaista, saattaapa olla vaikka jauhelihaa, mikä ei ole ihmeellistä, kun pennut syövät, lautasella käy niin tassut kuin massutkin.
|
Potterin silmä 6.3.2013
|
Nyt kun on silmätilanne päivitetty, voinkin kirjoittaa sitten normaalista, vauhdikkaasta arjesta muutaman sanan. Pennut ovat tosi vilkkaita, uteliaita ja reippaita, kyläileviin ihmisiin jokainen pennuista suhtautuu erinomaisesti ja kaikki menevät syliin sekä suukottelemaan. Hampaita on puhjennut jokaiseen suuhun paljon ja niitä myös mielellään kokeillaan joka paikkaan, harjakoira pentujen tapaan, kasvoille ei juuri hammasta tarjota, kasvot saavat suukkoja. Ruoka maistuu jokaiselle kupista, vaikka maitobaarin anti on mieluisampi vielä kaikille, Heili tosin on aloittanut jo vieroittamisen, eikä maitobaari ole auki, kuin pari kertaa päivässä. Pentujen silmien sinerrys on vaihtunut viherrykseen, joten ei taida yksikään pentu jäädä sinisilmäksi, ei näille taida kyllä myöskään kovin tummia pikisilmiä tulla. Nyt siis elellään normaalia pentuarkea, normaalien ilojen ja murheiden säestämänä. Pll -testit on rapsuteltu pentujen poskista, niiden tuloskia odottelen ensi viikon aikana, ensi viikon torstaina käydään eläinlääkärissä pentutarkissa. Painot on 1240 g - 1540 g välillä.
Meeko 1380 grammaa
Jedi 1370 grammaa
Oili 1350 grammaa
Potter 1540 grammaa
Dani 1240 grammaa