maanantaina, maaliskuuta 04, 2013

Viiden viikon rajapyykki on ohitettu

Näin on saavutettu jo viiden viikon rajapyykki, pentujen kasvu on tasaantunut, silmät sinertävät edelleen aika paljon, ruoka maistuu jo ruokakupistakin ja vettäkin on jokainen ainakin maistanut. Jokaisella pennulla on jo hampaita suussaan ja niitä on kivaa kokeilla vähän joka paikkaan.

Silmät ovat aiheuttaneet huolta ja murhetta kahden pennun osalta, vaikkakin nyt vaikuttaa tällä hetkellä hyvälle molempien osalta. Potterin silmä ei ole rähminyt lähes viikkoon ja Dani ressu sai jonkun osuman silmäänsä viikko sitten, jonka huomasin viime maanantaina, silmässä on ollut turvotusta, joka pikkuhiljaa onneksi tuntuu asettuvan, molemmat pääsevät kuitenkin silmälääkärin tarkastukseen kuluvan viikon perjantaina. Silmälääkäriksi valikoitui Pekka Sarkanen, vähän sattumalta, koska toinen pojista matkaa Lappeenrantaan, eläinlääkärin vastaanoton läheisyyteen ja eläinlääkäri on tuttu pennun tuleville omistajille vanhan koiran hoitojen perusteella ja mahdollinen jatkohoito on sitten samalla eläinlääkärillä. Onneksi kumpaakaan poikaa ei silmä tunnu vaivaavana millään tavoin, tai ainakaan itse en ole huomannut kipuoireita tai mitään muutakaan häiritsevää oiretta.
Tässä Danin silmä 22.2.2013
Danin silmä, kun huomasin turvotuksen 23.2.2013
Danin silmä 3.3.2013
Ja Danin silmä tänä aamuna, 4.3.2013 kuvattuna. 
Pennut nukkuvat luonnollisesti vielä paljon, mutta hereillä ollessaan on meno jo vauhdikasta ja lelutkin kiinnostavat. Painot ovat pennuilla 1050 - 1330 gramman välillä, Dani on pienin ja Potteri suurin. Mikrosirut asetettiin pennuille lauantaina ja pentujen rekisteröinti valmistunee tänään ja sitten saankin jo raaputtaa PLL -testit. Voi aika, kun kulut niin nopeasti.
Ruokailemassa Oili ja Potteri
Potterin silmä
..ja Danin silmä

Kuvia pennuista

Ei kommentteja:

Blogiarkisto