torstaina, heinäkuuta 30, 2015

Tiineyden etenemistä, terveiset Elliltä ja Morriksen lapset, kesä 2015

Tälle kesälle ei ilmojen puolesta voi sanoa, kuin hyvää päivää, jos jotain hyvää pitää löytää, niin kesä on ollut valoisa, kuten Suomessa kuuluukin. Kävin heinäkuun alussa tervehtimässä Turussa pikkuista Elliä, joka on kehittynyt varsin lupaavaksi kaunottareksi ja siellä päin on tehty Ellin kanssa erinomaista työtä, tyttö on edelleen reipas ja varsin avoin pentu, kiitokset siitä sinne, minne kiitos kuuluukin!
Pikku-Elli 3,5 kk
Oilin tiineys etenee ja vain kahden viikon kohdalla, näyttäisi siltä, että pentuja on tulossa, mitä se sitten lopputiineydelle tarkoittaa, jää nähtäväksi. Hieman surullisia, tosin onnellisen lopun kanssa, uutisia Tirlittanista, Mimmille tuli yllättäin märkäkohtutulehdus ja kohtu poistettiin. Mimmi meni puolessa päivässä todella huonoon kuntoon, mutta kohdun poiston jälkeen on toipuminen ollut nopeaa ja Mimmi hymyilee taas, vähän harvemmin hampain, mutta hymyilee. Eläinlääkäri teki hammasremontin kohdun poiston yhteydessä, mistä olin kiitollinen, kun yhdellä nukutuksella selvittiin. Hyvänä uutisena mainittakoon, että Mimmin sydän on edelleen vailla suhinoita tai sivuääniä 10,5 -vuoden iässä.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä uutisena Tirlittan Lucky Luke 'Morriksen' lapset, jotka ovat saavuttaneet jo luovutusiän, kotia pentueesta etsii puuteripojat, joista toisella on pieni häntämutka hännänpäässä ja toisella neljän viikon iässä saatu silmähaava, jonka paraneminen tuntuu vähän viivästyvän, rapatessa roiskuu -poikia. Mikäli olet kiinnostunut reippaasta puuteripojasta otapa yhteyttä Niina Eeriksoniin sähköpostilla nasumyy@gmail.com. Lisää kuvia
Reeta, 'Hönö' ja 'Väinö'

Ei kommentteja:

Blogiarkisto