sunnuntaina, marraskuuta 24, 2019

Pentulaatikon kuulumisia ja valioitumis uutisia

Asukkaat pentulaatikossa kehittyvät päivä päivältä kohden luovutusikää. Jokaisella on oma ihana koti odottamassa uutta perheenjäsentään, joka kotitutuu itsenäisyyspäivän huitteissa, tietysti sillä ehdolla, että kiinteä ruoka maistuu hyvin ruokakupista. Edelleen pennut mieluummin ottavat huikat maitobaarista tai jauhelihaa kädestä, kun syövät kupista, vaikka kyllä siinä jokainen kirsu on käynyt ruokaa haistelemassa ja vähän maistelemassakin. Emän kotituminen on jo lähellä, joten eiköhän nälkä tee tehtävänsä ja aja tämänkin joukkion ruokakupille. Leikkiä, murinaa, haukkumista ja nukkumista, sitä tuo elämä tuolla pentulaitojen sisällä suurimmaksi osaksi on. Pennut saivat eilen sirut niskaansa ja rekisteröintikin valmistui, Postin työtaistelun takia täytyy miettiä, miten rekisterikirjat saavuttavat pentukansion, tuen kyllä työtaistelua ja varmaan ajan Espooseen rekkarit hakemaan, vaikka, pitäisihän postimiehillä olla töitäkin, vähän ajatustyötä, voi olla, että postitan rekisterikirjat jälkijunassa. Nyt vasta alkaa pikkuhiljaa hampaita puhkeamaan pentujen suuhun, siinä nämä ovat olleet vähän jäljessä noin pääsääntöisesti Tirlittan pentuihin, joilla normaalisti hampaita suussa alkaa tuntumaan kolmen viikon iästä eteenpäin. Hammastilanteesta johtuen olen korvien teippailua vähän siirtänyt, tosin, malttamattomana olen jo korvia hieman rullaillut teippeihin, onneksi korvat vaikuttavat vahvoilta, eiköhän tästäkin porukasta tule lopulta pystykorvaista harjakoiramallia.

Hyviä uutisia kantautui myös S-pentueen tiimoilta, ihana Tirlittan SunStorm 'Doris' valioitui Valko-Venäjän kautta vain 19 kuukauden iässä🥰

Teippikorva vuosimallia 2019, etualalla Tirlittan Woody Woodpecker aka Pyry

Belarus Champion Doris omistajansa Sarin kanssa

Ei kommentteja:

Blogiarkisto