tiistaina, maaliskuuta 28, 2023

Kahdeksan viikkoa takana ja vielä muutama edessä

On jäänyt tänne päivittely, kun aika on joutunut tuon ihanan seitsikon kanssa puuhaillessa. Vieraita on käynyt runsaasti pentuja katsomassa, mikä on pentujen kannalta ihan parasta. Pennut tietysti suurimman osan vierailuiden ajasta on nukkuneet, mutta on jokunen onnekas nähnyt ne myös hereillä 😊 Hereillä ollessaan pennut ovat kyllä kovin vauhdikkaita ja touhukkaita tyyppejä. Äänimaailma on melkoinen, kuuluu murinaa, ärinää, kiljumista, haukkuimista ja jos minkälaisia koiramaisia ääniä, pyllyt pystyssä haastetaan sisaruksia leikille ja avoimesti mennään tervehtimään tulijoita, aikuisia ja lapsia. Nyt ollaan pikkuhiljaa siirtymässä siihen vaiheeseen, että tyypit lähtevät omiin koteihinsa, olen onnekas myös niiden kanssa, jokainen koti tuntuu odottavan omaa aarrettaan innossaan, kyselevät, käyvät katsomassa ja odottavat. Tänään on vuorossa eläinlääkäri, sittenhän periaatteessa olen kasvattajana maalissa, mutta pentuset koitutuvat huomisesta alkaen aina 7.4 saakka, en joudu kerralla luopumaan kaikista ❤ Tämä on ollut opettavainen pentue monella tapaa, olen onnekas.

Pennut on kuvattu jokainen päivä, syntymästä luovutukseen saakka, kuvia voi katsella oheisen linkin kautta TÄÄLTÄ








Ei kommentteja:

Blogiarkisto