maanantaina, lokakuuta 05, 2015

Trimmiä ja manikyyriä -maanantai

Tänään tutustuttiin toisen kerran trimmaamiseen ja kynnetkin leikattiin, niitä tosin on leikelty jo useamman kerran. Aika kivasti nuo hoitoihin suhtautuu, vaikka luonne eroja on jo nähtävissä, kahdella on enemmän temperamenttia kun kahdella muulla, eli vaaleampi nakutyttö ja pentueen poika vastustavat hoitotoimia enemmän, kun kaksi muuta siskoa. Silti toimenpiteet meillä tehdään loppuun saakka, kyllä se yleensä lähtee sujumaan, kun sitkeästi harjoitellaan. Pissapaperille sisarusparvi löytää jo aika kivasti, vaikka emä mieluusti jälkikasvuaan edelleen avustaa. Lisäruokaa maistellaan jo päivittäin ja ruoka maistuukin ihan hyvin, paitsi vaalein nakutyttö söisi mieluiten vielä äidin maitoa ja sitä sitten syökin, tosin, maistipaloja pitää tämänkin daamin ottaa. Vesikipollekin on puuterityttönen kerinnyt ihan tassujaan myöden. Pikkuhiljaa myös leikit lisääntyvät, vaikka uniaika on vielä pidempi, kuin valveillaolo aika. Pentulaatikossa siis kaikki hyvin ellei erinomaisesti.
Videoklippi pentukopasta
Tirlittan Power Girl
Tirlittan Powerfull Angel Kiss
Tirlittan Powerful Temptation
Tirlittan Power Puff  'Saaga'

Ei kommentteja:

Blogiarkisto