tiistaina, lokakuuta 13, 2015

Viisi viikkoa täyttymässä

Powerit on tulossa jo viiden viikon ikään, vauhti lisääntyy joka päivä pentukopassa ja pennut näyttävät jo enemmän harjakoirilta, kun marsuilta. Trimmausta on harjoiteltu jo useamman kerran, kertaalleen jo runkoonkin, kiinteää ruokaakin tarjoillaan useamman kerran päivässä, vaikka maitobaari viekin vielä voiton. Tira on vihdoin päässyt pentuja leikittämään ja Oili hoitaa erinomaisesti hoitopuolen, homma siis balanssissa. Nämä pennut on kertakaikkiaan ihanat pakkaukset ja suren jo etukäteen vanhenemista ja pennuista luopumista, joka häämöttää jo lähempänä, kun pentujen syntymä. Mutta ennen sitä on vielä treenattava ulkoilua, opittava kunnolla syömään ja juomaan vettä, nukkumaan ilman äitiä ja, ja, ja...nooh, eiköhän nuo hommat hoidu hyvin ellei erinomaisesti. Pian on edessä pentujen idenfiointi mikrosirulla, jonka jälkeen pentujen rekisteröinnin saa saatettua loppuun ja pienet ihmeet saavat rekisterikirjansa. Nyt saan nauttia pentuenergiasta, pentusuukoista ja vain oleilusta pentujen kanssa. Vielä kun löytyisi sopiva koti 'velikullalle', jokunen kysely on tullut, mutta vielä en tahtoisi luovuttaa, että löytäisin kodin, jossa olisi edes pientä mielenkiintoa muutaman näyttelyn verran.



Ei kommentteja:

Blogiarkisto