perjantaina, syyskuuta 23, 2022

PikkuX:ät 11 vuorokautisia

Niin se aika joutuu ja x-tyypit tulivat jo 11 vuorokauden ikäisiksi. Eilen leikkasin kynnet ensimmäisen kerran, muuten ei mitään uutta auringon alla, pennut kasvavat silmissä ja emä voi hyvin, emä viettää vielä suurimman osan päivästä pentusten kanssa, vaikka ottaa myös jo omaakin aikaa.

Tyttö A

Tyttö B

Velipoika



maanantaina, syyskuuta 19, 2022

Viikko vierähti nopeasti

Pennut tulivat tänään viikon ikäiseksi. Kukin on tuplannut syntymäpainonsa ja edelleen pennut ovat tyytyväisiä ja hiljaisia, jokainenhan tietää, että hiljainen pentukoppa on tavoite. Mikäs tässä on kasvattajan ollessa ja toivoessa, että pentujen elämä jatkuu samaa tahtia. Kyllä täytyy myöntää, että ikävä on ollut pentuearkea ja helppo pentue tarkoittaa myös kasvattajan täysiä yöunia ja muutenkin stressitöntä pentujen ihailua. Vielä olisi sijoituspennun koti hakusessa, otapa yhteyttä, mikäli sinulla on turkinhoidollisia haaveita ja kenties harrastustoiveita näyttelykehään 😊


Koko sakki viikon ikäisenä

Pentueen velipoika

Pentueen sisko B

Esikoistyttö

perjantaina, syyskuuta 16, 2022

Pennut alkavat rentoutumaan

Pennut siis osaavat jo pitää lämpönsä ja pärjäävät vähän paremmin myös ihan yksikseen, ettei aina tarvitse olla lauman- tai emon lämmön hohkaamista :) sen kyllä huomaa, yksi kerrallaan pennut pötköttelevät välillä selällään ja hieman myös erillään, vaikka pääsääntöisesti lähekkäin ovatkin.



Pentujen kuvia on Facebook albumissa TÄÄLLÄ

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2022

Ensimmäiset vuorokaudet

Pikkutypykät ja niiden veli ovat kun kasvattajan unelma, tyytyväisiä ja pulleroisia. Emä on myös, kun luotu tehtäväänsä, en voi muuta, kun ihastella pentukopan laidalla tätä ihanaa pikku perhettä ❤ Tietysti matka on vielä pitkä, mutta alku ainakin on lupaava ja toivon tämän jatkuvan.

Videoklippi pentukopasta





maanantaina, syyskuuta 12, 2022

Tirlittan X-pentue on syntynyt tänään

Synnytys meni hyvin ja tuloksena syntyi kolme suloista puuterilasta, joista kaksi on narttuja ja yksi on uros. Emä ja tenavat voivat erinomaisesti, pennut ovat vahvat ja elinvoimaisen oloiset. Ihanaa, että pitkästä aikaa meillä on pentuja ❤ Tällä hetkellä joudun vielä valitettavasti myymään 'ei oota', kyselyitä on paljon ja ensisijaisesti palaan kyselijöihin. Mahdollisesti toiselle puuteritytölle etsin turkinhoidosta ja vähän näyttelyistäkin kiinnostunutta kotia. 

PENTUJEN KUVIA FB albumissa 





torstaina, syyskuuta 08, 2022

Väliin vähän näyttelyuutisia

Ihana Tirlittan SunStrom 'Doris' piipahti Hyvinkäällä ja Helsingissä 3. ja 4.9.2022 erinomaisin tuloksin, ollen Hyvinkäällä Jarmo Hilpisen kehässä peräti ROP, rotunsa paras ja sunnuntaina Helsingissä, tuomari Siv Sandön kehässä (Norja)VSP, eli voitti oman sukupuolensa ja oli vastakkaisen sukupuolen paras, saaden ensimmäisen Nord sertinsä 😊 Nyt lähti kaunokainen Romaniaan Dragula Showhun, onnea matkaan!

Linkki Doriksen jalostustietokantaan  TÄSSÄ




Kuvat Hyvinkäältä

tiistaina, syyskuuta 06, 2022

Viikko vielä, sitten pitäisi yllätysmasun paljastaa, mitä se pitää sisällään

Edelleen Tara voi erinomaisesti, syö huonosti, mutta joka päivä jotain, nukkuu hyvin, läähättelee iltaisin, rauhoittuu yöhön hyvin, ulkoilee reippaasti, jopa osallistuu juoksukisaan - mutta silti, noin viikon päästä pitäisi tuon tyttösen synnyttää pentunsa ja päästää tämä kasvattaja jännityksestään 😊 Pentujahan Tirlittan on odottanut jo  pari vuotta, joten ihanaa saada odotus päättymään. Seuraava päivitys varmaan onkin jo synnytysuutisia. Synnytyshuone laitettiin tänään jo kuntoon, ettei yllätä kiire sitten H-hetkellä.





tiistaina, elokuuta 30, 2022

Nyt on tiineys vuorokausilla 49/47

Taralla oli tänään viimeinen huoltopäivä, tarkoittaa kynsien leikkuuta ja pesua, ennen synnytystä, Tara nimittäin ei oikein rakasta tuota manikyyriosuutta huoltopäivänä. Muuten kaikki sujuu oikein hyvin, koiran ruoka ei maistu, mutta herkut uppoisivat erinomaisesti, kyllähän jokainen raskaana ollut tietää, mitä se odottaminen on. Onneksi helteet väistyivät, kun vähän on tuolla mahakkaalla ollut tukalaa. Iltaisin on ollut läähättelyä, petailua ja asennon vaihtelua runsaasti. Nyt kuitenkin vielä jatketaan odottelua, sellainen sukutieto pohjille, että Tara itse on syntynyt siskojensa kanssa tiineysvuorokaudella 57, pennut olivat aivan täydelliset jo silloin, joten katsotaan, miten emän jäljissä tämä neitokainen kulkee. Normaali tiineys koiralla on 63 +- 5 vuorokautta.






tiistaina, elokuuta 23, 2022

Taran tiineys on edennyt kuudennelle viikolleen

Ja edessä on viimeinen kolmannes. Masu kasvaa nyt vauhdilla ja tiineys etenee hyvin, ainut vaan, ettei tuo mamma koira suostu oikein syömään mitään - tai no, herkut maistuu erinomaisen hyvin. Onneksi olen kuitenkin joka päivä saanut Taran syömään edes jotakin. Vielä olisi kolme viikkoa odotusaikaa, mutta edelleen Tirlittanissa odotetaan ❤





sunnuntaina, elokuuta 21, 2022

Vähän näyttelyuutisia välillä

Piipahdettiin Kouvolan Kaikkien rotujen näyttelyssä villakoirien kanssa. Tuomarina meillä oli Kroatialainen Maja Bubalo, ihanasti koiria käsittelevä tuomari. Meidän rakkaat, Nuutti ja Ebba olivat kehässä ja tulokset olivat mahtavat. Nuutti nappasi koko rodun voiton ja samalla valioitui Suomeen, näyttelyitä pojalla on ollut virallisissa luokissa kuusi ja pikku-Ebba oli paras narttu 2 saaden ensimmäisen sertinsä ❤  TULOKSET







tiistaina, elokuuta 16, 2022

No ei se ruoka oikein maistukaan, mutta masu kasvaa

Nyt on vuorokaudet 35/33, tämä tarkoittaa, että Tara on astutettu kahdesti ja ensimmäisestä astutuksesta tulee tänään kuluneeksi viisi viikkoa, nyt alkaa oikeasti se masu vasta kasvamaan, pennut masussa ovat vasta sellaisia pikkuriikkisiä, mutta jo ihan koiran näköisiä. Ruokintaa pitäisi nyt pikkuhiljaa lisätä, nyt ei ole tulossa mitään valtavaa pentuetta, joten varmaan ruoan lisäys on sellainen 'nyrkillinen jauhelihaa', ehkä olen väärässä pentujen määrän kanssa, veikkaan 4-5 pentua - vaikka masun koon perusteella ei pitäisi lähteä veikkailemaan mitään.





sunnuntaina, elokuuta 14, 2022

Pikkuhiljaa alkaa taas ruoka maistumaan

Taralla on ollut reilun viikon ajan vähän huono ruokahalu, joka alkaa nyt palailemaan, vieläkään ei Taramaiseen tapaan ruokakuppi tyhjene, mutta se silti tyhjenee 😊 Masu jatkaa somaa kasvuaan, ehkä voin jo ilman pelon tunnetta todeta, että syyskuussa meillä on pentukopassa pikkuisia puuteripalleroita❤ Muutenkin Tara on kotiutunut meille erinomaisen hyvin, vielä pitää tutustuttaa Nuuttiin ja Pipsaan, koska meidän lauman jatkeet ovat minulle tärkeitä ja meillä asuessa olisi hyvä tulla toimeen kaikkien kanssa - mutta nyt, kun koronasta ollaan päästy, aloitellaan tutustuminen yhteisellä lenkillä.

Tira, Ebba ja Tara

Tira, Ebba ja Tara

Vuorokaudet 33/31

torstaina, elokuuta 11, 2022

Neljä viikkoa molemmista astutuksista on nyt täynnä, tiineys vuorokaudet 30/28

Kyllä tuo masu kasvaa, ehkä tässä voi jo vihdoin ja viimein sanoa, että usko pentueeseen vahvistuu ❤ Vaikka edessä on vielä saman verran tai vähän ylikin matkaa pentuihin, on kuitenkin rauhoittavaa, että masu kasvaa ja näin ollen Tirlittan X pentue tekee tuloansa😊 vihdoin saan pentuekuumeeseeni lääkettä. Tänään oli myös isäkoiran uudet terveystarkastukset, jossa Kunkku todettiin edelleen terveeksi tutkituilta osiltaan, silmät, polvet ja sydän, silmätulos päivittyy viiveellä tietokantaan. Jalostustietokanta




maanantaina, elokuuta 08, 2022

Taran tiineys lähestyy neljättä viikkoaan

Kovin huonosti tuo mamma koira syö ja pikkuisen masu jo pyöristyy, vaikken sen päälle kyllä vielä vetoa löisi, että sisältää myös pennusia 😊 Meille tuli muotitauti, nyt on Tara tiineytensä aikana hoitanut neljä koronasairasta terveeksi, ensin omassa kotonaan ja nyt meillä, melkoinen hoituri tyttö ❤ Nyt saattaakin olla, että saan pitää Taran koko lopputiineyden meillä, en olekaan moneen vuoteen saanut hoitaa tiineyttä lähes alusta loppuun kotona, mutta nyt minulla olisi se mahdollisuus ja taidan siitä ottaa kiinni. Tara on kyllä sopeutunut meille erinomaisen hyvin ja veikkaisin, että on myös, kun kotonaan meillä.



Tiineysmasu 27/25 


sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2022

Tara tuli Tirlittaniin oman perheen lomareissun ajaksi

On ihanaa saada neiti tänne vähän tutustumaan syntymäkotiinsa ja ihmisiin uudestaan, kun yhteydenpito on kuitenkin ollut aika vähäistä. Jotenkin nämä meillä syntyneet koirat kuitenkin aina kotiutuu erinomaisesti meille, kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä aiempaa palautusta kotiin ja kasvatit ovat viihtyneet meillä erinomaisesti. Ensimmäiset päivät usein pitää kuitenkin pitää pissasuojaa yllä, jostain syystä koirat tykkäävät merkata uuden paikan, vaikka muuten olisivatkin sisäsiistejä, nämä eivät asian suhteen tee poikkeusta😀 Vielä on vaikeaa sanoa, onko tiineys alkanut, astutuksista on vasta kulunut vajaa kolme viikkoa, mutta silti astutettua kohdellaan, kun prinsessaa ja oletetaan, että tiine se on ❤






Blogiarkisto