sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2022

Doris piipahti tervehtimässä, samalla otettiin masusta 45 vuorokautis kuvat



Ei masu mitenkään valtava ole, eikä kuvien välissäkään ole kuin muutama päivä. Doris on huippukunnossa oleva odottaja, joten masukin varmaan (toivossa on hyvä elää) kasvaa sen mukaisesti 😊 Kuitenkaan nyt ei vatsa ole lakannut kasvamasta tai olemassa olemassa ❤ 


perjantaina, kesäkuuta 24, 2022

torstaina, kesäkuuta 23, 2022

Nyt on tiineys edennyt vuorokaudelle 42


 Doris voi oikein hyvin, häntä heiluu ja muutenkin koira vaikuttaa hyvinvoivalta. Hyväkuntoisen nartun maha ei vielä kauhean iso ole, mutta kyllä se silti ihan silmämääräisesti on jo kasvanut 😊 Ihanaa pitkästä, pitkästä aikaa odottaa pentuja Tirlittaniin ❤





Vuorokaudesta 34 vuorokauteen 42

keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2022

Doriksen tiineys etenee nyt toivotulla tavalla, vuorokausia nyt 34

 Ultrassa näkyi pieniä harjakoiran alkuja useampia, joten toivon mukaan meillä tuhisee vähintään sisaruspari pentukopassa heinäkuussa ❤ Vielä kuitenkin saa hetken jännittää, että vuorokausia tulee tiineyteen lisää, mutta tällä hetkellä olen toiveikas ja Doris vaikuttaa hyväkuntoiselta 😊








Blogiarkisto