maanantaina, lokakuuta 24, 2016

tiistaina, lokakuuta 18, 2016

Zulun tiineys etenee, neljäs viikko on menoillaan

Näyttäisi siltä, että Joensuun matkalla oli tarkoituksensa ja saamme marraskussa pentuja :) Vähän vielä mietiskelen, käydäänkö ultrassa vai pidetäänkö me jännitys yllä aina röntgeniin saakka, kun selvästi kuitenkin tiineys on alkanut.
(c) Pintta - Ginette

(c) Pintta - Ginette

tiistaina, syyskuuta 20, 2016

Veeti ja Zulu & Zulu ja Veeti = Tirlittan Q-pentue

Nyt ovat nämä rakastavaiset tavanneet ja toivon mukaan pentuja on odotettavissa loppuvuodesta viikolla 46-47. Kun pentujen isä ja kasvattaja on samalta suunnalta, pohjois-Karjalasta, ei odotettavissa voi olla kuin 'Karjalaisen' iloisia pentuja. Tietysti emäkin on saanut samaa luonnetta kasvattajan istuttamana jo kotipesästään mukaan :) Astuminen sujui erinomaisesti harjakoiramaiseen tapaan, toivottavasti myös tiineys on alkanut ja saamme jälleen tekstiä blogiin. 


Erikoisnäyttely Kaivarissa 2016

Aika, mikä nopeaakin nopeampi asia, ei siinä pysy mukana, ellei kiirehdi :)
No, erikoisnäyttely meni ja tuli, siellä oli erinomaisia tuloksia ja erittäin hyviä, Oili ja Elli olivat ne erittäin hyvät ja Inkeri keuli ROP -junioriksi asti ollen myös nartuissa kakkonen saaden mukaansa sertin.

Kaivopuisto 21.8.2016
Tuomari Jeanett Lemmeke, Ruotsi

Tirlittan Nightingale JUN EH
Feminin tik med bra proportioner. Tillräcklig längd på huvidet. Kindig, något runda ögon.
Korrekt öron. Bra hals. Stark rygg. Svansen bärs för högt och går över ryggen.
Tillräckligt vinklad i fram och bak ställ. Rör sig med bra steg. Korrekt struktur på
sin behållning. Mycket vacker och välskött mjuk hud. Välvisad.

Tirlittan Powergirl JUN1 ERI,SA, PN2 SERT, ROP-JUN
Tilltalande feminin tik med mycket bra proportioner. Tillräcklig längd på huvudet.
Breda kinder, mörka vackra ögon med käck blick. Korrekt öron, bra hals. Korrekt
övrelinje som avslutas med bra svans. Harmoniskt vinklad i fram- och bakställ.
Mycket bra struktur i sin behållning. Mjuk, vacker hud. Rör sig utmärkt och med
glädje och förtroende. Välvisad och presenterad.

Tirlittan Luna Lovegood AVO4, EH
Feminin tik med bra proportioner. Tillräcklig längd i skallen. Breda kinder.
Mandelformade, något ljusa ögon som ger skräcksamt uttryck. Korrekt ansatta öron.
Vacker hals. Stark rygg. Korrekt svans. Tillräckligt vinklad i sin front. Bra
övrelinje. Korrekt vinklad hals och knä. Bra struktur på sin behållning. Mjuk hud.
Rör sig ok. Välvisad.

Kia ja Inkeri isossa kehässä

lauantaina, huhtikuuta 16, 2016

Helsinki pentunäyttely 16.4.2016

Tuomari Marina Markio, Tirlittan Powergirl 'Inkeri', PEK1, KP, ROP

Erittäin hyvää tyyppiä, hyvä pää, korvat ja ilme. Hyvä kaula, hieno häntä,
normaalisti kulmautunut Liikkuu vapaallaaskeleella, esiintyy erittäin hyvin.
Mukava luonne.

sunnuntai, marraskuuta 08, 2015

Powerit vähentyneet kahteen kotona olijaan

Kaksi Power -tytöistä on lähtenyt jo valloittamaan omia kotikulmiaan, toinen Joensuuhun ja toinen Kouvolaan, kotona on vielä viikon ajan Inkeri ja Heikki. Pennut ovat tässä iässä jo kovia touhuajia, innostuneita ja avoimia, nyt on aika antaa uusia kokemuksia joka päivä. Nyt, kun pentuja on enää kaksi jäljellä, on ulkoilu lisääntynyt huomattavasti ja tämän seurauksena ei paljon pissoja tai kakkoja ole sisällä siivottavaksi, kivasti pennut ovat oppineet pihalle hätiään tekemään. Ruoka maistuu erinomaisesti ja vähän kaikkea on jo maisteltukin, masut on pysyneet kunnossa. Yritin vähentää ruokailuita kolmeen päivässä ennen luvutusta, mutta huonolla menestyksellä, nälkäoksujahan meillä oli siitä seurauksena, joten pennut saavat vielä ruoan neljästi päivässä, pentujen omistajille sanoinkin, että sitten, kun ruoka alkaa jäämään kuppiin, voi ruokailuita vähentää. Nyt vielä kuitenkin nautin täysin siemauksin kahden pennun antamasta pentuenergiasta, kunnes meidän pentulaidat taas hiljenee ensi vuoteen saakka.
Neiti Bella, Joensuulainen

  
Neiti Saaga, Kouvolalainen
Tirlittanissa vielä Inkeri ja Heikki

Tirlittan Nightingale Helsingin pentunäyttelyssä 7.-8.11

7.11.2015 Helsingin pentunäyttely, tuomari Jenna Leino
PEK4 KP, Tirlittan Nightingale 'Elli'
Hyvän kokoinen pentu, jolla erinomaiset mittasuhteet. Tällä hetkellä hieman takakorkea. Hyvä pää. Hyvä korvien asento. Kauniit tummat silmät. Tällä hetkellä hieman vino purenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Rintakehä saisi olla pidempi. Niukat, mutta tasapainoiset kulmaukset. Erinomaiset käpälät. Hyvä lämmin iho. Liikkuu riittävällä askelpituudella, yhdensuuntaisesti edestä ja takaa. Iloinen käytös.

8.11.2015 Helsingin pentunäyttely, tuomari Vesa Lehkonen
PEK4, Tirlittan Nightingale 'Elli'
Hyvät mittasuhteet. Hieman paksu ja lyhyt pää. Hyvä kaula. Tässä kehitysvaiheessa hieman takakorkea. Liikkuu hyvällä askeleella, mutta käyristää hieman selkää liikkeessä ja häntä kaartuu voimakkaasti selälle. Hieman punoitusta ihossa.

 
 
 

Blogiarkisto