![]() |
Ellin masu 38 vrk |
perjantaina, joulukuuta 07, 2018
Ellin ja Kujeen 'uusi vuosi, uudet kujeet' pentue
Tiineys on nyt edennyt 38 vuorokaudelle ja masu pyöristyy lupaavasti, eli loppuvuoden-uuden vuoden pentue on syntymässä. Elli tulee Tirlittaniin viettämään joulua ja juhlimaan uuden vuoden alkua.
Lisätietoa pennuista TÄMÄN linkin kautta
maanantaina, marraskuuta 05, 2018
keskiviikkona, lokakuuta 31, 2018
Tirlittanissa eletään taas odotuksen merkeissä
Olemme odotelleet Tirlittan Nightingalen juoksuja kauan, lähes kaksi ja puoli vuotta, nyt kuitenkin tämä odotus on päättynyt onnistuneeseen astutukseen eilen, nyt toivon, että viides Tirlittan sukupolvi on saanut alkunsa. Tietysti toivoisin lisäksi, että saisin jatkosuunnitelmiin sopivan nartun Ellistä, mutta voi olla, että narttu kiintiöni on hetkeksi täynnä, kun edeltävät pentueet ovat olleet niin narttuvoittoisia, mutta saahan sitä silti toivoa.
Pentueen kuvitettu sukutaulu TÄÄLLÄ
Pentueen tiedot koiranetissä TÄÄLLÄ
Pentueen tiedot koiranetissä TÄÄLLÄ
torstaina, lokakuuta 04, 2018
Pikkupentu aika hujahti hetkessä
No niin, nyt eletään niitä aikoja, kun pennut kotiutuvat. Ensimmäinen, Wilma, lähti omaan kotiinsa jo suoraan eläinlääkärin tarkastuksesta, jossa kaikki pennut todettiin terveiksi. Pennut oli eläinlääkärin punnituksessa pitäneet kokonsa syntymäpainon mukaisessa järjestyksessä, esikoinen painoi 1700 grammaa, keskimmäinen oli 2000 grammaa ja pikkusisko 2400 grammaa,
Vielä kaksi pennuista viihdyttää meitä tämän viikon sunnuntaihin saakka. Pennut ovat vilkkaita, reippaita ja uteliaita, joten nämä on taas kiva luovuttaa elämään loppuelämäänsä.
Nyt on kuitenkin aika sanoa kiitos ja kumarrus tälle ajalle ja seurailla, mitä tämän vuoden pennuista kehittyy.
Vielä kaksi pennuista viihdyttää meitä tämän viikon sunnuntaihin saakka. Pennut ovat vilkkaita, reippaita ja uteliaita, joten nämä on taas kiva luovuttaa elämään loppuelämäänsä.
Nyt on kuitenkin aika sanoa kiitos ja kumarrus tälle ajalle ja seurailla, mitä tämän vuoden pennuista kehittyy.
![]() |
Wilma kotiinlähtö kunnossaan |
![]() |
Tira ja Tara |
![]() |
Tira ja Lumi |
keskiviikkona, syyskuuta 19, 2018
Korvien teippailua ja syömisen harjoittelua
Kaikille pennuille on nyt tullut hampaita suuhun, joten keittiössä saa varoa, ettei hampaat uppoa varpaisiin. Pikkuhiljaa tytöt syövät enemmän kiinteää ruokaa, emäkin jo vaistonsa varassa tyttöjään opettaa ja hieman myös jo vieroittaa nisiltään. Leikki on koiranpennun työtä ja sen kyllä näkee, kun neidit ovat hereillä. Nyt ollaan käyty joka päivä myös jo ulkoilemassa, joka kyllä sujuu hyvin, kiitos hienojen syyskelien. Korvien teippailua ja trimauksen harjoittelua on viimeaikoina harrastettu enenevässä määrin, kynsiäkin on tietysti pätkitty - hoitotoimenpiteet ei tytöistä ole mieluisia, mutta tehty ne on kuitenkin. Edelleen yksi pennuista etsii omaa kotiaan, jokunen kysely on neidistä tullut, mutta oikeaa kotia ei ole vielä löytynyt.
tiistaina, syyskuuta 11, 2018
Kuukauden etappi hujahti, etten edes huomannut
Nyt on taas aikaa keskittyä vain pentuihin, kun kesäloma pukkasi päälle. Aika hiljaista ja rauhallista meidän pentukopassa on virka-aikaan, hyvin on tytöt sisäistänyt rytmin. Ruokaa maistellaan, mutta vielä ei kiposta mahaa täytetä, emän maitobaari on edelleen se 'ykkösruoka', mutta hyvin se näyttää riittävän, ei nuo tytöt nälkiintyneeltä näytä. Jalat kantaa päivä päivältä paremmin ja juoksukin tuntuu välillä vetävän tyttöjä mukaansa, vaikka mororiikka ei vielä ihan parasta olekaan. Ulkoiluakin on pariin otteeseen kokeiltu, toivottavasti ilmat suosisivat, että ulkoilusta pääsisi enemmänkin nauttimaan. Joskus tuntuu, että aika voisi pysähtyä tähän viiden viikon ikään vähän kauemmaksikin aikaa. Nyt enää yksi tytöistä esii omaa kotiaan.
![]() |
Tzulutar, Tzoukki ja Tzolletar |
lauantaina, syyskuuta 08, 2018
Neljän viikon etappi
Pikkuneidit ovat neljän viikon ikäisiä. Jalat on löytyneet ja tilakin kasvanut, että jalkoja voi käyttää. Hienosti tytöt löytävät paperille, vaikka luonnollisesti pissaa löytyy vielä paperin vierestäkin. Kiinteää ruokaa maistellaan, vaikka sillä ei vielä masuja täytetäkään, näkö ja kuulo pelaa, pikkunaskalit isevät ikenien läpi, ei kiivaasti, mutta muutama terävä jo suusta löytyy. Tytöt saavat ensi viikolla tutustua ulkoiluun sään salliessa, paras ikä on ihan nurkalla. Ensi viikolla tytöt saavat niskaansa sirut ja rekisteröinti viimeistellään.
![]() |
Tirlittan Tzolletar, etsii vielä oikeaa kotiaan |
![]() |
Tirlittan Tzulutar, etsii sijoituskotia |
![]() |
Tirlittan Tzoukki, on oman kodin jo löytänyt |
![]() |
Rakkaat puuteripallerot |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogiarkisto
-
▼
2025
(15)
- ▼ heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2023
(10)
- ► heinäkuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2022
(34)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
-
►
2021
(11)
- ► joulukuuta (2)
- ► heinäkuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2019
(25)
- ► marraskuuta (5)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2018
(27)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (6)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(8)
- ► joulukuuta (1)
- ► heinäkuuta (4)
-
►
2016
(15)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (7)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2015
(40)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(8)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2013
(34)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2012
(53)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (3)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2011
(57)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (9)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2009
(36)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2008
(40)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (6)