Synnytys oli hepohko ja Aurora otti samoin tein äidin roolin ❤️ Pentuja syntyi viisi, joista ensimmäinen valitettavasti menehtyi heti synnyttyään, pentu oli pikkiriikkinen, eli pieni oli saanut kaikista huonoimmat kortit elämään. Elävänä syntyi kuitenkin kolme karvatonta urosta ja kaunis musta karvaton narttu. Tällä kertaa ei kyllä karvanlaatuja tarvitse arpoa 😊Pennut ovat kooltaan 123-160 grammaa, narttupentu on isoin.
sunnuntai, kesäkuuta 01, 2025
sunnuntai, toukokuuta 25, 2025
Aurora tuli Tirlittaniin, tiineysvuorokausia on nyt 49/51
Nyt Aurora on kotitutumassa täällä syntymäkodissaan oman masunsa kanssa ❤️Jännittävin aika edessä, Aurora vaikuttaa rauhalliselta odottajalta, mikä on aina hyvä merkki - katsotaan, miten kotiutuminen onnistuu. Blogin päivittäminen nyt kuitenkin vilkastuu lopputiineyttä kohden, tänään vuorokausia 51.
keskiviikkona, toukokuuta 21, 2025
Aurora kasvattaa masuaan
Viikonloppuna Aurora siirtyy tänne Tirlittaniin, mutta sain vielä kuva terveiset Auroran kodista ❤️ masu on kuvassa 46 vuorokautta.
perjantaina, toukokuuta 16, 2025
Näyttää siltä, että pentuja olisi syntymässä kesäkuun ensimmäisellä viikolla
Aurora on pyöristynyt somasti ja on vahvasti tiine ❤️ Samalla on vahvistunut meidän Ebban sulho, eli ehkä meillä on myös kääpiövillakoiran pentuja tänä vuonna syyskesällä, kunhan Ebban terveystarkastukset ovat kunnossa.
![]() |
Auroran masu 41 vuorokauden kohdalla |
Tänään (17.5.2025) Aurora kävi laitattamassa turkin kesä- ja mammakuntoon, Aurora vaikuttaa iloiselta ja hyvävoimaiselta, viikon päästä mamma tuleekin jo meille odottelemaan jälkikasvunsa syntymää 😊
Auroran tuleva omistaja rakastaa turkinhoitoa |
Mutta yhteisellä sopimuksella otettiin turkki alas masu nyt 43 vuorokautta |
sunnuntai, huhtikuuta 06, 2025
Pitkästä aikaa Tirlittan kuulumisia
Meillä on astuttelut menossa ihanan Auroran ja Urhon kesken, Tirlittan Xara & TapiTapi LölleriPölleri, Aurorahan on puuteri-puuteri yhdistelmän narttu ja Urho on todella karvaton uros, nimensä Urho tulee presidentti Kekkoksen kautta 😊 Ensimmäinen astutus on siis jo ohi, se onnistui hyvin ja toinen tapaaminen on tänään, tosin, meillä narttu on tiine ja kohdellaan tiineenä, kun astutus on onnistunut, sitten viiden viikon kohdilla tarkistetaan tilanne.
maanantaina, heinäkuuta 03, 2023
Kuulumisia näyttelyrintamalta
Meidän 'äksä' Tirlittan Xara 'Aurora' on aloittanut juniorikehät, pari pentukehää neito kävi kokeilemassa, toinen ilman KP:ta ja toinen KP:n kanssa 😊 Myös Doris on palannut pentujen jälkeen kehään, Ladies Summershow josta tuloksena paras narttu 3 ja eilen Tuusulan SummerShowssa ollen ROP. Nyt seuraavat näyttelykäynnit ovat Auroran harteilla, elokuussa sitten onkin jo pikkuisten Y-pentujen kehädebyytit ❤
tiistaina, maaliskuuta 28, 2023
Kahdeksan viikkoa takana ja vielä muutama edessä
On jäänyt tänne päivittely, kun aika on joutunut tuon ihanan seitsikon kanssa puuhaillessa. Vieraita on käynyt runsaasti pentuja katsomassa, mikä on pentujen kannalta ihan parasta. Pennut tietysti suurimman osan vierailuiden ajasta on nukkuneet, mutta on jokunen onnekas nähnyt ne myös hereillä 😊 Hereillä ollessaan pennut ovat kyllä kovin vauhdikkaita ja touhukkaita tyyppejä. Äänimaailma on melkoinen, kuuluu murinaa, ärinää, kiljumista, haukkuimista ja jos minkälaisia koiramaisia ääniä, pyllyt pystyssä haastetaan sisaruksia leikille ja avoimesti mennään tervehtimään tulijoita, aikuisia ja lapsia. Nyt ollaan pikkuhiljaa siirtymässä siihen vaiheeseen, että tyypit lähtevät omiin koteihinsa, olen onnekas myös niiden kanssa, jokainen koti tuntuu odottavan omaa aarrettaan innossaan, kyselevät, käyvät katsomassa ja odottavat. Tänään on vuorossa eläinlääkäri, sittenhän periaatteessa olen kasvattajana maalissa, mutta pentuset koitutuvat huomisesta alkaen aina 7.4 saakka, en joudu kerralla luopumaan kaikista ❤ Tämä on ollut opettavainen pentue monella tapaa, olen onnekas.
Pennut on kuvattu jokainen päivä, syntymästä luovutukseen saakka, kuvia voi katsella oheisen linkin kautta TÄÄLTÄ
Blogiarkisto
-
▼
2025
(15)
- ▼ heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2023
(10)
- ► heinäkuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2022
(34)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
-
►
2021
(11)
- ► joulukuuta (2)
- ► heinäkuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2019
(25)
- ► marraskuuta (5)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2018
(27)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (6)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(8)
- ► joulukuuta (1)
- ► heinäkuuta (4)
-
►
2016
(15)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (7)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2015
(40)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(8)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2013
(34)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2012
(53)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (3)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2011
(57)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (9)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2009
(36)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2008
(40)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (6)