perjantaina, maaliskuuta 27, 2015

Spyn röntgen ja 'satakielen' kuulumisia

Spy kävi tänään röntgenissä ison masunsa kanssa ja yllätys oli valtava, kun vatsassa ei pötkötellytkään, kuin kaksi pientä russelin alkua. Nämä kaksi ovat tietysti tervetulleita, Tirlittanissa on tänä vuonna näemmä pienten pentueiden vuosi menossa. Toivotaan, että Spyn lopputiineys sujuu mallikkaasti, kumpainenkin pieni on tervetullut *tässä pitäisi olla sydän, mutta blogi ei sitä hyväksy*
ensimmäinen kuva pienistä russeli kaksosista

Pikkuinen harjakoiratyttönen voi erinomaisesti ja on ollut kaikki ruokailut paikalla ja ternimaitolasit on juotu terhakkaasti talteen. Paino oli tänä aamuna punnittaessa jo 332 grammaa, syntymäpainohan oli ensi ruokailun jälkeen punnittuna 209 grammaa. Tänään tyttönen saavutti kolmen vuorokauden virstanpylvään. Eilinen päivä oli vähän kiukkuisen oloinen, mutta jo auringon laskiessa pikkuneiti oli lopettanut kiukuttelunsa ja oli taas oma tyytyväinen itsensä, syynä voi olla se, että laskin hieman kodin lämpötilaa. Ei täällä kuuma ollut, hieman päälle 21 astetta, mutta nyt 20,3 tuntuu olevan sopiva emälle ja tyttärelle. Emällä on ollut hieman jälkisupistuksia ja peitto tuntuu olevan huonosti usein päivän mittaan, toivottavasti peitto alkaisi jo pysymään paikoillaan ja päästäisiin rauhalliseen yhteiseloon.


keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2015

N-tytölle nimi

Joskus koirien ulkoiluttaminen antaa muutakin, kuin raitista ilmaa, tänään se toi tullessaan N -pennulle nimen, vaikkei vielä ihan satakielien aika olekaan, niin tytöstä tulee virallisesti Tirlittan Nightingale. Tyttösen ensimmäinen vuorokausi on sujunut erinomaisesti, painoa on tullut peräti +50 grammaa, joten ternimaitoa on tullut kupillinen poikineen nautittua :) Lara voi erinomaisesti ja on esimerkillinen emä tyttärelleen. Turhaan huolehdin etukäteen ainokaisen syntymää, ainakin nyt on mennyt kaikki 'ei niin ennakko-odotusten' -mukaisesti, sain jopa nukuttua toissayön univelat pois. Tästä on hyvä jatkaa.
Tirlittan Nightingale, yhden vuorokauden ikäisenä
Ei jää musta mustaksi

tiistaina, maaliskuuta 24, 2015

Tirlittan N- lapsonen on syntynyt viimeyönä

Viimeyönä vihdoin syntyi, tiineysvuorokaudella 66, kaunis ja karvaton (aika runsaalla runkokarvalla kuitenkin varustettu) narttupentu, rauhallisen synnytyksen päätteeksi. Lara voi erinomaisesti ja on kuin luotu äidiksi tyttärelleen, joka painoi syntyessään 209 grammaa. Tyttärelle maistuu maitobaarin antimet erinomaisesti, joten luulen, että syntymäpaino tuplaantuu nopealla tahdilla. Tirlittanissa ollaan onnellisia neljännen Tirlittan polven syntymisestä, vaikka viidessä polvessa näitä narttuja täällä tällä hetkellä onkin. Tämä pikkuneiti -tulokas etsii itselleen näyttelykärpäsen puremasta saanutta rakastavaa perhettä, toivottavasti sellainen löytyy. Pieni videopätkä.

Lara vielä yhtenä kappaleena
N-tyttö juuri syntymänsä jälkeen


Lara ja N-tyttö noin tunnin synnytyksen jälkeen
Ikää jo joitakin tunteja

tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Yksi Laran masussa ja Spyn kuulumisia

Lara tuli Tirlittaniin synnytyslomalle sunnuntaina, maanantaina käytiin Ahman eläinlääkärissä varmistelemassa pentusten määrä ja yksihän siellä masussa pötköttää, saa nähdä, kuka tämä uniikki on, ensimmäinen 'yksöistiineys' matkani varreella. Toivottavasti synnytys sujuu hyvin, lääkärin mukaan ainakin pennun pitäisi hyvin mahtua synnytyskanavaan, joten liian iso tuo 'uniikki' ei vielä ole :)
Eläinlääkäriasema Ahman kuva
Russelitiineys näyttäisi kuvien perusteella etenevän hyvin ja ainakin kaksi pongattua sydäntä kasvaa, itse kyllä pienellä kuva-arvioinnilla sanoisin, että saattaa siellä se kolmaskin sydän sykkiä :)
Spy kuusi viikkoa tiineyttä, kuvaaja Tiina Keinänen





lauantaina, maaliskuuta 07, 2015

Laran ja Spyn tiineydet

Laran tiineys on edennyt nyt seitsemännelle viikolle, ruoka maistuu hyvin ja tiineys etenee erinomaisesti. Tirlittaniin Lara on saapumassa reilun viikon päästä, sitten käydään katsomassa masun sisältö röntgenissä. Spyn kanssa käytiin ultrassa ja sieltäkin pongattiin sydämen sykettä, kaksi siellä ainakin pötkötteli, mutta sikiöiden määrää ei varsinaisesti lähdetty laskemaan.
Laran kuvan on ottanut Annika Linna

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2015

Pentu-uutisia ja vähän muutakin

Kuinka aika joutuukaan, enkä muista aina tänne päivitellä kuulumisia, kun Facebookissa tulee roikuttua ja siellä päiviteltyä asioita. Nythän on Tirlittanissa astutettu kaksi narttua, Lara ja Spy, harjakoira ja russeli :) Lara kävi tänään ultrassa ja tuloksena löytyi yksi sikiö kasvamassa masussa, toivon kuitenkin, että kylkiluiden alla olisi piilossa ainakin toinen sisarus, mutta yhdestäkin ollaan onnellisia, aina kuitenkin on palkitsevaa nähdä, mitä suunnitellusta yhdistelmästä mahtaa syntyä :)
Ensimmäinen kuva seuraavasta Tirlittan sukupolvesta
Spyn astutuksesta on vasta niin vähän aikaa, ettei vielä voi sanoa, onko tiineys alkanut vai ei, lupaavasti kuitenkin nisät punoittavat. Parin viikon päästä menee Spy ultraan, jolloin tiineys varmistuu tai sitten ei.

Kotona on ollut vaikeita hetkiä, kun mummukoira Pimu on ollut tosi kipeänä, ensin Pimulla hoidettiin keuhkokuumetta, joka sitten vajaan viikon päästä todettiinkin märkäkohduksi. Pimu on ollut niin huonossa kunnossa, ettei kohdunpoistoleikkaus ole vaihtoehto, joten kohdun tyhjennystä on tehty nyt Alizin -injektioin sekä kahden antibiootin avulla, nyt uskallan jo sanoa, että meidän sitekä mummukoira selviää tästä taudista. Tosin, tämä tauti tuppaa uusimaan, joten valppaana saa olla, kun seuraavat juoksut ovat loppuneet, heti ensimmäisten mahdollisten oireiden kanssa on lähdettävä eläinlääkäriä tapaamaan. 

Tässä kiireellä kuultavat asiat Tirlittanista, nyt varmasti päivittelen taas useammin tännekin tietoja, kun pentuja on jälleen tulossa.

ps. Tira on jäänyt Tirlittaniin pysyvästi ja on kyllä sellainen kullannuppu, ettei paremmasta väliä.

Tira'-misu' viimeviikon pesun jälkeen


torstaina, kesäkuuta 12, 2014

Luovutukset on ohi ja Tira vielä Tirlittanissa

Oho, kuinkas aika on taas viuhahtanut lähes huomaamatta, Zulu ja Elli on lähteneet jo omiin kohteihinsa, joissa elämä on alkanut sujumaan erinomaisesti ja ex Anni nykyinen Tira on edelleen ihastuttamassa meidän elämäämme. Tira on erittäin reipas tyyppi, joka menee jo ikäisekseen loistavasti hihnassa ja sopeutuu elämään hyvin myös laumassa, vaikkei aikuisia juuri kunnioitakaan. Viime viikonloppuna ajelimme lähes viisi tuntia suuntaansa autolla, jolloin Tira oli boxissa, eikä ensimmäistäkään pahoinvointia tullut matkan varrella. Ensimmäiset 'agility' treenit on takana ja kynsienleikkaus sekä trimmaaminen on lähes arkea, pesupuuhiin pikkuneiti saa mallia mummilta, toki pesun jälkeen kuivaus onnistuu fööinin alla. Ensi viikon lopulla odottelen tyttöjen DNA -passeja, jolloin monimuotoisuus aukeaa ja PLL -statuksetkin selviää. Tira etsii edelleen omaa kotiaan, otapa yhteyttä, mikäli olet valmis rakastumaan täydestä sydämestäsi puuterihuiskuun! Tira etsii aktiivista kotia, koska on itse todella aktiivinen pentu!






Blogiarkisto