sunnuntai, elokuuta 30, 2015

Kaivopuiston erikoisnäyttely 30.8.2015

Kaivopuiston SKKY erikoisnäyttely 30.8.2015 Tuomari Juha Kares

Tirlittan Nightingale 5-7kk PEK3
Feminiininen. Reipas, hyvänkokoinen narttu. Lupaava pää. Vaaleat silmät.
Riittävästi kulmautunut etuosa. Köyristään tänään hiemen selkäänsä.
Turhan kiertynyt häntä. Sujuvat liikkeet. Hyvin esitetty.

Tirlittan Madam Mystic JUN ERI
Kaunis, feminiininen, tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen narttu.
Turhan leveä kallo. Hyvä kaula, mallikas runko, hieman jyrkkä lantio ja
ylälinja voisi olla hieman vakaampi. Hyvin esitetty.

Tirlittan Nightingale 'Elli'
 


Tirlittan Madam Mystic 'Zulu'
 


torstaina, elokuuta 27, 2015

Seitsemäs viikko tiineyttä takana

Oilin tiineyden seitsemäs viikko täyttyi tänään, masu on jo melkoisen muhkea. Ensi viikon alussa Oili tuleekin jo Tirlittaniin odottamaan syntymän ihmettä ja loppuviikosta on vuorossa myös röntgen, jolloin varmistellaan pentujen määrä. Jännittävät viimeiset viikot siis edessä. Alla muutama kuva Oilin haltijamamman kuvaamana, kiitos Merja näistä ja Oilin erinomaisesta huolenpidosta.

Oilin tiineys kolme viikkoa
Oilin tiineys kuusi viikkoa
Oilin tiineys seitsemän viikkoa

torstaina, elokuuta 06, 2015

Ultrauutisia ja vähän Mimmin kuulumisia

Tänään oli Oililla tiineysultra, josta lääkäri bongasi hetimmiten neljä sykkivää sydäntä ja viidennenkin oli siellä näkevinään, jää nähtäväksi, monta sitten lopulta syntyy. Oilille ei tällä hetkellä oikein ruoka maistu ja tyttö on muutenkin hoikkarakenteinen, joten nyt on mietintämyssy päässä, miten Oilin saisi syömään ja hyvin. Ultrassa Oili käyttäytyi omaan reippaaseen tapaansa, vaikkei lääkärin pöydällä mieluusti olisi makuulla ollutkaan. Nyt sitten jäädään jännittämään mahan kasvua ja toivotaan, että tiineys sujuu erinomaisesti.

Oili 6.8.2015

Mimmi on toipunut leikkauksestaan erinomaisen hyvin, toivottavasti Mimmi porskuttaa ilonamme nyt vielä monta monituista vuotta ilman kohtuaan.

torstaina, heinäkuuta 30, 2015

Tiineyden etenemistä, terveiset Elliltä ja Morriksen lapset, kesä 2015

Tälle kesälle ei ilmojen puolesta voi sanoa, kuin hyvää päivää, jos jotain hyvää pitää löytää, niin kesä on ollut valoisa, kuten Suomessa kuuluukin. Kävin heinäkuun alussa tervehtimässä Turussa pikkuista Elliä, joka on kehittynyt varsin lupaavaksi kaunottareksi ja siellä päin on tehty Ellin kanssa erinomaista työtä, tyttö on edelleen reipas ja varsin avoin pentu, kiitokset siitä sinne, minne kiitos kuuluukin!
Pikku-Elli 3,5 kk
Oilin tiineys etenee ja vain kahden viikon kohdalla, näyttäisi siltä, että pentuja on tulossa, mitä se sitten lopputiineydelle tarkoittaa, jää nähtäväksi. Hieman surullisia, tosin onnellisen lopun kanssa, uutisia Tirlittanista, Mimmille tuli yllättäin märkäkohtutulehdus ja kohtu poistettiin. Mimmi meni puolessa päivässä todella huonoon kuntoon, mutta kohdun poiston jälkeen on toipuminen ollut nopeaa ja Mimmi hymyilee taas, vähän harvemmin hampain, mutta hymyilee. Eläinlääkäri teki hammasremontin kohdun poiston yhteydessä, mistä olin kiitollinen, kun yhdellä nukutuksella selvittiin. Hyvänä uutisena mainittakoon, että Mimmin sydän on edelleen vailla suhinoita tai sivuääniä 10,5 -vuoden iässä.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä uutisena Tirlittan Lucky Luke 'Morriksen' lapset, jotka ovat saavuttaneet jo luovutusiän, kotia pentueesta etsii puuteripojat, joista toisella on pieni häntämutka hännänpäässä ja toisella neljän viikon iässä saatu silmähaava, jonka paraneminen tuntuu vähän viivästyvän, rapatessa roiskuu -poikia. Mikäli olet kiinnostunut reippaasta puuteripojasta otapa yhteyttä Niina Eeriksoniin sähköpostilla nasumyy@gmail.com. Lisää kuvia
Reeta, 'Hönö' ja 'Väinö'

perjantaina, heinäkuuta 10, 2015

Jälleen päästään seuraamaan tiineyttä

Tirlittan N ja O pennut ovat kotituneet ja ensimmäiset rokotuksetkin ovat jo takanapäin, N-pentusella, Ellillä on jo pian tehosteetkin annettu. Tirlittan N aka Elli ja Tirlittan O-tyttö aka Stella ovat jo käyneet ensimmäiset koirakoulunsa, Milolla on alkanut koulutus kotona ja elokuussa sitten on vuorossa ohjattu koirakoulu, eli hyvälle kuulostaa. Elli on jo ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyynsä, pikkuneiti debytoi erkkarissa, ei enemmän eikä vähemmän. Toivottavasti kesän aikana pääsisin tapaamaan ainakin kahta näistä luovutetuista pennuista.
Pikku-Elli esikoululainen, kuvan ©Emma Kurman

Samaan aikaan, kun nämä luovutetut kehittyvät pieniksi koiriksi, on uusi Tirlittan sukupolvi saamassa toivon mukaan alkunsa. Tirlittan Luna Lovegood 'Oili' ja Joyway's Kiss Me Angel 'Rambo' ovat astuneet ensimmäisen kerran onnistuneesti 9.7. Toivottavasti odotettavissa on erinomaisella luonteella, vanhempiensa tavoin, varustettuja, upeita pentuja. Huomenna astutus uusitaan ja sitten jäädään jännittämään, ensin ultraa neljän viikon päästä, sitten röntgeniä ja lopulta lopputulemaa.
Jollei muuta, niin tarkoittaa tämä ainakin sitä, että päivityksiä on luvassa taas useammin tänne blogiin.
www.kenneltirlittan.com

maanantaina, toukokuuta 25, 2015

Päivät menevät kovaa vauhtia kohden luovutusta

Pennut kasvavat, kehittyvät ja muuttuvat pieniksi koiriksi, joilla alkaa oikea koiranelämä kolkuttelemaan ihan nurkan takana. Ensi perjantaina jokainen pikkuinen suuntaa kohden loppuelämän kotiaan. Pentulaidoissa käy semmoinen vilske, joka tehostuu melkoisella äänelyllä, onneksi vain päiväsaikaan, nämä tyypit osaavat ottaa unen unen kannalta ja nukkuvat kauniisti koko yön, joka alkaa jo puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä illalla. Eilen Stella -neiti osasi jo pyytää ulos hädilleen, mikä oli näin kasvattajan näkövinkkelistä tervetullut havainto. Huomenna eläinlääkäri tsekkaa pennut, sitten on aika kasata paperit kansioon ja pikkuhiljaa laittaa reput kuntoon. Nenäliinapaketti on jo valmiina tätä kasvattajaa silmälläpitäen.
Milo, Stella ja Elli
Elli
Milo
Stella

sunnuntai, toukokuuta 17, 2015

Tilanteet muuttuu ja elää

Kaikilla kuopus Tirlittaneilla on nyt koti odottamassa, luovutus on parin viikon päässä, mutta sitä ennen saan nauttia pentujen elosta, suukotella, tuoksutella ja leikitellä kaikkien kolmen kanssa, eli russelivauvatkin ovat jo kotiutuneet Tirlittaniin. Pennut tottuivat toisiinsa oikeastaan ihan heti ja nyt elo pentulaitojen sisäpuolella on, kuin olisivat koko ikänsä olleet yhdessä. Pikkuinen harjakoiratyttönen saa terrienergiaa ja on oppinut jo ärisemään vetoleikkejä harrastaessaan, pienet russelit taas ketteröityvät päivä päivältä ja pysyvät paremmin pikkuisen harjakoiraneidon vauhdissa. Tämä on kasvattajan taivas, nautin joka hetkestä täydellä sydämelläni ja toivon, että aika hetkeksi pysähtyisi juuri tähän. Pikkuista harjakoiraneitoa kutsutaan nimellä Elli, russelityttö tottelee nimeä Stella ja russelipoika nimeä Milo, komeat ja hienot nimet, niillä kelpaa mennä valloittamaan omat kotikulmat, kun sen aika on. Rekisteröinnit on valmistuneet ja jokainen omaa jo oman rekisterinumeronsa, harjakoiraneidon DNA -näyte on rapsuteltu, joten nyt odotellaan PLL -statusta, joka on terve tai kantaja, peukut terveen puolesta.







Blogiarkisto