keskiviikkona, syyskuuta 30, 2015

Kolmas viikko elämää on takanapäin huomenna

Näin, nyt tullaan elämän vaiheeseen, jossa tutustutaan kiinteään ruokaan, ensimmäiseen madotukseen, pentukopan ulkopuoliseen elämään, itse pissaamiseen ja kakkaamiseen. Vähän kaikkea ensimmäistä on luvassa, niitä tulee ilmi lähes joka päivä, pientä leikin alkua, vähän luonne eroja, uusia ihmisiä - kaikkea sitä pieni koiranpentu saa ensiaskelillaan tavata. Eilen maistatin Powereille emän ruokakupista muutamia liotettuja nappuloita, ne upposivat erinomaisesti nälkäisiin suihin. Tänään olikin sitten tarjolla jo vähän enemmän nappulaa ja nyt illasta maistatan vähän jauhelihaa, josko masut pysyisivät paremmin täytenä, vaikkei pullukat mahat nälkäisiltä näytä. Kovasti kuuluu pentukopasta jo erilaisia äännähdyksiä, haukahduksia ja pieniä murahduksiakin, korvat elävät jo hieman äänille, silmätkään ei enää niin paljon harita vaan pikkuhiljaa alkaa kohdistus osumaan oikeaan paikkaan. Pentulaitojen ulkopuolelle on jo vähän työnnetty pientä kirsua, kun Tira istuu töröttää aidan vieressä odottaen leikkikavereita.
Tirlittan Power Girl


Tirlittan Powerfull Angel Kiss 'VAPAANA'
Tirlittan Powerful Temptation
Tirlittan Power Puff

torstaina, syyskuuta 24, 2015

Powerit kaksi viikkoa

Näiden kanssa se aika tuntuu juoksevan ja vauhdilla. Vaikka päivät kuluvat vielä suurimmaksi osaksi nukkuen ja syöden, on kasvuvauhti valtava, lähes kaikilla on puolen kilon pyykki jo ylitetty, mutta 'Temtation' jäi tänä aamuna 14 gramman päähän. Punnitsen yleensä pentuja puoleen kiloon saakka ja tämän yhden takia puntarin kaivan vielä huomennakin aamusta, että saan kirjattua painot ylös. Kaikki näyttävät hyvinvoivilta, mutta vaikuttaa myös siltä, että saan aloittaa ajoissa lisäruoan antamisen, jostain syystä pennut syövät usein, joten lisäruoka lienee paikallaan, ettei Oili rukka ihan kuivu. Silmät ovat avautuneet parin viimeisen päivän aikana kaikilta muilta, paitsi 'Girl' -tyttöseltä, jolla ei tunnu olevan kiirettä silmiään avata. Nyt sitten odottelen, että jalat alkavat kantaa ja pennut ovat vähän enemmän hereillä, edessä siintää paras aika kasvattajan näkövinkkelistä, kun saa pentuenergiaa ja suukkoja ihan koko vuoden edestä.
Tirlittan Powerfull Angel Kiss
Tirlittan Power Puff
Tirlittan Powerful Temptation
Tirlittan Power Girl


sunnuntai, syyskuuta 20, 2015

Tirlittan Power of Halo 10. - 20.9.2015

Tänä aamuna se tapahtui, mitä pelkäsin tapahtuvaksi ja minimies kuoli. Eilen alkoi jo näyttämään vähän huonolle, kun syöminen ei enää onnistunutkaan ja jouduin auttamaan pientä poikaa syömään ja antamaan lisäruokaa. Tassut tulivat kylmiksi ja koko koiranpentu tuntui aika viileälle, tänään oli hengittäminen jo vähän työlästä, viimeinen henkäisy tuli aamulla sylissäni lämminvesipullon päällä, tällä kertaa ei rakkaus riittänyt. Eilen kosultoin eläinlääkäriä ja aloitimme antibiootin, mutta se ei auttanut.

Nyt on Power pentue vailla pikkuista isoveljeään. Sisarusparvi jatkaa kasvuaan tasaisesti, nyt jäljelle jääneet neljä pentua kasvavat tasaisesti ja näyttävät erinomaiselta. Jäämme kaikki kaipaamaan suloista pientä minimiestä, joka tahtoi veljensä luokse taivaaseen.

Hyvää matkaa suloinen minimies sateenkaarisillan laumaan.
Tirlittan Power of Halo 10.-20-9-2015

torstaina, syyskuuta 17, 2015

Powerit viikon vanhoja

Huh huh, kun aika menee taas nopeasti, pentulaatikon asukkaat tulevat tänään viikon ikäiseksi. Neljä pennuista on tuplannut painonsa reippaasti ja yksi jäi muutaman gramman alle, eli kasvu on erinomaista ja kai sen sellainen jo näkeekin, joka ei näiden kanssa koko aikaa vietä. Nyt eletään hyvinkin seesteistä aikaa, pennut ovat tosi tyytyväisiä, syövät, ulostavat ja nukkuvat. Emä ottaa omaa aikaa ja viihtyy hyvin myös pentukopan ulkopuolella, syö hyvin, ulkoilee ja nukkuu, tämän paremmin ei voisi asiat kai ollakaan. Pennuista on selkeästi kiinnostusta ulkomaita myöden, kyselyasteella toki, mutta varmasti uuteen kotiin on lähtemässä toinen nakutytöistä, en vielä tiedä kumpi ja puuterityttö. Nakutytöt ovat hyvin tasalaatuisia, vahvoja narttuja, minimiehestä en ihan varmasti vielä osaa sanoa, mitä siitä on tulossa, sitkeä ja vahva, elämänhaluinen ainakin. Toinen naku-uroksista vaikuttaa todella urosmaiselle, vahvalle,  'minä otan ja vien' -tyypiltä, tälle urokselle toivoisin löytävän näyttelykodin. Mutta, mutta, elämää on vasta viikko takana, joten vielä ei oikein mitään varmaa pysty sanomaan, aavistuksia vaan.
mini, narttu, uros, puuteri, narttu
narttu, mini, uros, narttu ja puuteri


tiistaina, syyskuuta 15, 2015

Pentulaatikon kuulumisia

Eipä mitään erikoista, kaikkien painot nousevat huimaa vauhtia. Pikkuinen minimies on tämän päivän nimissä jo tuplannut syntymäpainonsa ja muutkin hipovat jo samoja tuloksia. Pentulaatikko on suht hiljainen, pieniä nälkä- tai pissahätä huutoja lukuunottamatta. Oili äiti ottaa jo hieman omaa aikaa ja viettää aikaansa jo pentulaatikon ulkopuolellakin, lenkkeilytkin ovat pidentyneet. Kokeilen, jos saan tähän facebookiin lataamani viedeopätkän pentukopasta.
Video klippi
Ohessa muutama kuva pentukopan asukkaista, on ne niin ihania.





maanantaina, syyskuuta 14, 2015

Power pentujen nimet ja ensimmäiset yksilökuvat

Kuvat ovat syntymäjärjestyksessä, eli uros, narttu, uros, narttu ja narttu.
Tirlittan Power of Halo
Tirlittan Power Girl
Tirlittan Powerfull Angel Kiss
Tirlittan Powerful Temptation
Tirlittan Power Puff

lauantaina, syyskuuta 12, 2015

Minimiehen kuulumisia ja muidenkin Powerien

Tänään aamusta puntariin nousi jo 'huimat' 94 grammaa, eli huomenna saadaan varmaan juhlia jo 100 gramman bileet, joten valoisammalta näyttää pikkuisen minimiehen elämäntaipaleen alku. Muilla on nousseet painot 20-35 gramman vuorokausivauhtia ja pääsääntöisesti pentukoppa on hiljainen sekä rauhallinen. Minimiehellä on jollain tavoin tarve ottaa kiinni sisaruksiaan, kun se tuppaa olemaan joka kerta, kun käyn kurkkaamassa, jollain nisällä ja välillä varmaan vähän nipistelee masua tästä syystä ja vähän itkuksi se sitten menee. Onneksi pienellä sivelyllä ja emän avustuksella minikin sitten helpohkosti rauhoittuu. Täällä siis kaikki erinomaisesti.
Tyttö, poika, tyttö, minimies ja tyttö

Blogiarkisto