keskiviikkona, lokakuuta 30, 2019

Puolenkilon rajapyykki on saavutettu kaikkien pentujen osalta

Pieni puuterityttönenkin saavutti tänä aamuna puoli kiloa elopainoa, joten nyt voisin lopetella päivittäisen punnitsemisen, se on minulla aina ollut rajana. Pennut ovat niin isoja, että on varmaan lisäruoan aika vähän aiemmin, kun normaalisti, tuntuu, että Elli raasu on kovilla, emä itse syö jo viidesti päivässä ja silti on hoikassa kunnossa. Muutenkin pentukoppa vaikuttaa normaalilta, mikä on näin kasvattajan näkövinkkelistä erinomainen asia.
Villy Wonka ja Vampirina

Pennut 30.10.2019 aamu asetelmassaan

lauantaina, lokakuuta 26, 2019

Pikkuisen silmien raottelua

Huomasin jo eilen illalla, että silmien sisäkulmat alkaa kimmeltämään, tarkoittaa, että silmät aukeavat kohta, tänään viimeiseksi syntyneellä pojalla jo toinen silmä oli raollaan. Aika menee näiden kanssa niin nopeasti, ettei melkein perässä pysy. Olen jo ollut kotoa poissakin useammankin tunnin kerrallaan, että koirat ja pennutkin tottuvat, ettei palvelu ole ihan 24/7 🙂 tosin, tämä pentue on vankkaa ja vahvaa, että pärjäävät emän hellässä huomassa erinomaisesti.

Pojat, Tirlittan Winnie the Pooh, Villy Wonka ja Woody Woodpecker

Tytöt, Tirlittan Vampirina ja Wonder Woman

keskiviikkona, lokakuuta 23, 2019

Ensimmäinen viikko takana

Pennut ovat kasvaneet erinomaisesti ja ovat suhteellisen hiljaisia sekä tyytyväisiä muksuja. Emä voi myös erinomaisesti, syö, nukkuu ja ulkoilee, viettää jo jonkin aikaa poissa pentulaatikosta. En voi olla, kuin tyytyväinen tähän tummaan porukkaan🥰

maitohelmiä kuonolla

maanantaina, lokakuuta 21, 2019

Jokainen pentu on jo tuplannut painonsa

Joten emältä tulee hyvin maitoa, mikä on tietysti vain ja ainoastaan erinomainen asia. Viime yönä sain nukkua, pennut ja emä olivat rauhallisia tai sitten minä niin väsynyt, etten ole herännyt, tiedä sitten, kumpi on totta, mutta pennut ja emä voi hyvin, se on pääasia.

sunnuntaina, lokakuuta 20, 2019

Ehkä pikkuhiljaa voisi nimetä pennut

Nimethän on tiedossa, mutta kuka kukin on, hakusessa 😊
Tänään kuitenkin sain jo kuvattua pennut yksittäin, joten ehkä nimen voisi jo tiputtaa paikoilleen.

Karvaton uros, Tirlittan Villy Wonka

Puuteri narttu, Vampirina

Karvaton uros, Woody Woodpecker

Karvaton narttu, Wonder Woman

Karvaton uros, Winnie the Pooh

Tänään neljä vuorokautta💙💗💙💗💙

perjantaina, lokakuuta 18, 2019

Pennut kaksi vuorokautta

Edelleen on elämä vähän emän levottumuuden takia hankalaa, mutta tänään kuitenkin jo pidempiä aikoja on pentulaatikko ollut rauhallinen, joten synnytyksen jälkeiset vaivat alkaa pian helpottamaan💖 Pennut ovat jälleen saaneet +20 grammaa painoa eiliseen, joten maitoa tulee ja se on riittävän 'vahvaa'.


torstaina, lokakuuta 17, 2019

Ensimmäinen vuorokausi

Kaikki on mennyt normaaliin pentuarkeen sopivasti, emä on hieman levoton jälkisupisten kanssa ja näin ollen pennutkin ovat vähän levottomia. Painot ovat kuitenkin nousseet kaikilla hyvin +-20 grammaa per pentu 🥰 Pentujen nimetkin ovat jotakuinkin selvillä, mutta kuka kukakin on, ei vielä. Tytöt ovat Wonder Woman ja Vampirina, pojat Woody Woodpecker, Winnie the Pooh sekä Villy Wonka, nimissä on mukana sekä isän Ville Vallaton teema sekä emän Nightingale (satakieli) tikkana mukana. Kunhan tuo emä nyt rauhoittuu, veikkaan, että oppikirjamainen pentuaika on edessä.

Kuvassa poikittaisesta alkaen, Poika B, puuterityttö, Poika C, nakutyttö sekä Poika A


Blogiarkisto