sunnuntaina, tammikuuta 13, 2013

Masukkaat 51 vuorokautta

No niin, höyhenen keveät terveiset masusta vahvistuvat päivä päivältä ja nyt tuntuu jo ihan oikeita, kunnon liikkeitä. Heili puuskuttaa ja hengittää vähän raskaasti maatessaan, mutta liikkuminen sujuu erinomaisesti ja muutenkin vointi tuntuu olevan hyvä, vaikka mamma mieluusti jo lepäilee omissa oloissaankin. Ruoka maistuu, kunhan kupista löytyy myös kanaa, paistettuja, maustamattomia kanasuikaleita. Ensi viikolla olisi ohjelmassa, loppuviikosta, röntgen, joka sitten varmistaa, onko masukkaita neljä vai joku muu määrä. Pian on aika hakea varastosta jo pentulaidat ja sitten voikin jäädä odottelemaan pikkutuhisijoiden syntymää.
masu ja masukkaat 51 vuorokautta

51 vuorokautta 

Ei kommentteja:

Blogiarkisto