sunnuntaina, tammikuuta 27, 2019

Lisäruokaa, elämää pentulaatikossa

Pennut tulevat tänään neljän viikon ikään. Tassut vahvistuvat päivä päivältä ja taaperoiset näyttävät enemmän jo koiralta. Tänä aamuna ensimmäisen kerran jauheliha maistui ilman pakkosyöttöä ja uskallan sanoa, että kumpikin poika otti sen verran, kun masuun mahtui. Vielä en ole pongannut yhtäkään kakkakikkaretta tuolta pentulaatikosta, mutta ehkä niidenkin aika pian koittaa, kun lisäruoka alkaa oikeasti maistumaan.

Vielä suurin osa päivästä menee unten mailla, mutta jokainen alkava päivä tuo myös enenevässä määrin leikkiä elämään mukaan. Saa nähdä, voiko jo viikon päästä piipahtaa ulkoilemassa, tällä hetkellä runsas lumi ja kireähkö pakkanen ennustaa tästä talvesta ja nakun pennun ulkoilun harjoittelusta jotain - mutta ei meitä ennenkään ole säät estäneet, ehkä ei tälläkään kertaa, kunhan nuo jalat vielä vähän vahvistuvat.

Täksi päiväksi olen suunnitellut ensimmäisen naamatrimmin, saa nähdä, miten se menee ja mitkä naamat tuolta 'karvojen' alta paljastuukaan.

Lisää kuvia TÄÄLLÄ

Ei kommentteja:

Blogiarkisto