sunnuntaina, helmikuuta 10, 2019

Kuusi viikkoa

Hupsista, pojat tulivat tänään jo kuuden viikon ikäiseksi. Nyt jo jokunen kerta on ruoka mennyt hyvällä ruokahalulla kupista parempiin suihin vaikka emä vielä poikiaan imettääkin muutaman kerran päivässä. Pian onkin emän kotiin lähdön aika, joten kuppi tulee olemaan pojielle vielä tärkeä, niinhän siinä aina lopulta käy.

Viime viikolla trimmasin kaverit ensimmäisen kerran ja sirutkin meni lapaluihin, ensi viikolla Kennelliitto varmasti viimeistelee rekisteröinnin ja pojat saa rekisterinumeronsa.

Kertaalleen on Simo kokeillut tassujen kantoa ulkona, mutta valitettavasti ilmat on niin kurjat pienen nakun harjakoiran ulkoilutuksen harjoitteluun, joten ulkoilun harjoittelu siirtynee omien kotien kontolle.

Hampaita ei tyypeille ole enempää vielä tullut, Simolla on kaksi kulmahammasta yläleuassa, Raffella ei vielä hampaita ole ollenkaan, mikä on pienoinen yllätys, kun linja on pääsääntöisesti ollut erittäin 'hampaikasta' noin niin kuin karvattomuus mukaan lukien. Veikkaan, että hampaat tulevat lähes yhdessä yössä suuhun, kunhan ne päättävät leuasta esiin tulla. Samoin tietysti korvat tarvitsevat vielä teippiä vahvistuakseen, luen sen tuosta hammasjutusta johtuvaksi - voin olla kyllä väärässäkin, aika tämänkin sitten lopulta näyttää.




Ei kommentteja:

Blogiarkisto