lauantaina, maaliskuuta 19, 2022

Tirlittan terveystuloksia tälle vuodelle on jo kolmelle koiralle

Tämä vuosi on alkanut kivasti ja Tirlittan koiria on käynyt jo terveystarkastuksissa kolme kappaletta, tietysti kaikilla kolmella kimmeltää silmäkulmassa omat pennut, mutta silti olen onnellinen näistä. Terveystarkit aloitti 10.2.2022 Tirlittan Tzulutar, joka todettiin eläinlääkäri Lotta Axselsonin toimesta terveeksi silmiltään, polviltaan ja sydämeltään, Taralle on suunnitelmissa pennut seuraavaan juoksuun. Taralla on DNA passi sekä omat tulokset sekä PLL:n ja PRA prcd osalta - molemmat tulokset ovat normaalit. 



Toisena Tirlittan koirana kävi terveystarkastuksessa Tirlittan Woody Woodpecker 'Pyry'. Pyryn lääkärinä toimi myös Lotta Axselson ja totesi pojan terveeksi silmien, polvien ja sydämen osalta, Pyryltä kuvattiin myös lonkat tuloksella B/B. Pyry on terve PLL:n ja PRA prcd osalta vanhempien tulosten kautta. Pyryä on pyydetty jalostukseen, saa nähdä, kuinka sitten käykään. Pyryllä ei ole näyttelytuloksia, kun näyttelyikä alkoi samaan aikaan pandemian kanssa, mutta näyttelytuloskin on toiveissa saada jo kuluvan vuoden aikana.


Ja nyt eilen sain toisen kerran tutkitun Tirlittan SunStorm 'Doriksen' tulokset ja priimaahan sieltäkin saatiin tietää. Dorikselta tutkittiin silmien, polvien ja sydämen lisäksi selkä, kyynärät ja lonkat. Tulokset näkyvät koiranetissä viiveellä, mutta ainakin kuvien alkuarvion mukaan luustoltaan terveen koiran kuvia lähti lausuttavaksi Kennelliittoon. Tutkivana lääkärinä toimi Pekka Sarkanen ja kuvaajana Andrzej Suchodolski, eläinklinikka Ahma. Doris on myös vanhempien kautta terve PLL ja PRA prcd osalta. Doris on kunnostautunut näyttelykehässä jo kansainvälisen muotovalion arvon verran, sitä ei vielä ole vahvistettu ja kokeilee tällä hetkellä osaamistaan myös agilityssä, kilpailee ykkösluokassa.




                         

Ei kommentteja:

Blogiarkisto